
Tienaa lomarahat puun takaa seuraavaa matkaasi varten
Metsäsi on kasvanut kohisten, ja kesä on loistavaa aikaa laittaa puukauppa alulle omalla painollaan. Kesällä jätetty yhteydenottopyyntö on fiksu veto: varmistat hyvän tilipäivän, jolla kustannat mukavasti seuraavan lomamatkasi, hankintasi tai vaikkapa vapaa-ajan rakennusprojektisi – oli sen toteutus ajankohtainen pian tai vasta myöhemmin.
Laita kaarnalaivasi matkaan jo tänään. Sinun ei tarvitse tietää metsäsi kuutioita tai tulevia hakkuutarpeita valmiiksi – riittää, että haluat ottaa metsäsi tuottomahdollisuuksista kaiken irti. Täytä alta löytyvä lyhyt lomake vaikka suoraan aurinkotuolista, niin me hoidamme loput. Siirrä puukauppa ajatuksista työn alle ja palaa kesänviettoon!
Puukaupan vaiheet – helppoa ja vaivatonta
Puukaupan oikeaan ajoitukseen vaikuttavat muun muassa oma myyntitarve, markkinatilanne sekä puuston ikä ja järeys, sillä vanhenevan metsän kasvu hidastuu ja sen riski kärsiä myrsky- ja hyönteistuhoista kasvaa. Parhaan ajankohdan ja metsällesi sopivien käsittelymenetelmien kartoittaminen alkaa Stora Enson metsäasiantuntijan maksuttomalla tilakäynnillä, jossa otetaan huomioon myös sinun omat toiveesi metsänomistajana.
Tilakäynnin jälkeen saat henkilökohtaisen palveluesityksen, joka sisältää arvion puunmyyntituloista sekä ehdotukset hakkuista ja tarvittavista metsänhoitotöistä. Tilakäynti tai esityksen vastaanottaminen ei sido sinua mihinkään, vaan ne toimivat pohjana mahdolliselle puukaupalle, jonka viralliset asiakirjat tehdään vasta, jos päätät hyväksyä tarjouksen.
Täytä lomake ja pyydä tarjous puukaupasta
Käyttämällä lomaketta hyväksyt tietosuojakäytäntömme.
Sitoudumme puukaupassa vastuulliseen metsänhoitoon
Puukauppa kanssamme tarkoittaa vastuullista metsänhoitoa ja luonnon monimuotoisuuden vaalimista. Yhdessä voimme varmistaa metsien elinvoimaisuuden tuleville sukupolville. Huolehdimme biodiversiteetistä maisema-, elinympäristö- ja lajitasoilla. Varmistamme, että metsän monimuotoisuus säilyy kaikissa sen kehitysvaiheissa Kansallisen Metsästrategian 2035 mukaisesti.
Puunkorjuualueilla teemme huolellisen suunnittelun, jossa tunnistamme ja suojelemme luontoarvoiltaan merkittäviä puita, säilytämme ja lisäämme lahopuuta, huolehdimme vesien suojavyöhykkeistä, emmekä vahingoita vesistöjä ja maaperää.

Tiesitkö, että voit hoitaa kaikki metsäasiat myös verkossa?
eMetsä on kaikille metsänomistajille tarkoitettu maksuton verkkopalvelu. eMetsän kautta voit myös lähettää tarjouspyynnön puukaupasta tai metsänhoitopalveluista.
keyboard_arrow_right eMetsä-verkkopalvelu
Mikä on puun hinta Suomessa?
Katso ajantasaiset toteutuneet puun hintatiedot hinta-alueittain. Tilastot on kerätty suurelta maantieteelliseltä alueelta ja erot voivat yksittäisen puukaupan osalta olla varsin suuriakin. Hintatilastoa kannattaa näin ollen tulkita suuntaa antavasti.
keyboard_arrow_right Lue lisääPystykauppa vai hankintakauppa?
Puukauppoja voi tehdä pystykauppana tai hankintakaupalla. Nykyisin Suomessa yleisin tapa on pystykauppa. Pystykaupoissa ostaja eli Stora Enso hoitaa puiden kaatamisen ja kuljetuksen metsästä tehtaalle. Metsänomistajalle pystykauppa on vaivattomin tapa.
Hankintakaupassa metsänomistaja hoitaa itse puiden kaatamisen, katkomisen ja kuljettamisen metsästä pois tien varteen. Stora Enso ostaa silloin puut pinosta tien varresta.
Ota yhteys metsäasiantuntijaasi, niin voitte yhdessä suunnitella ja sopia, mikä hakkuutapa sopii parhaiten sinun metsääsi ja tavoitteisiisi.