Metsäasiantuntija Mika Kauppi silmäilee kilpailevia latvuksia. Kuitupuu kasvaa niilläkin. Minusta tuli metsänomistaja perinnön kautta. Metsiin liittyy usein ajatus siitä, että seuraavat sukupolvet jatkaisivat edeltä menneiden työtä. Entä jos tuottava metsä jää heille vain haaveeksi?

Teksti ja kuvat: Juha-Pekka Honkanen

Suurin osa muutaman kymmenen hehtaarin metsäomaisuudestamme keskittyy vanhan pientilan ympäristöön. Sen metsät ovat minulle jo lapsuudesta asti tuttuja rankametsistä ja marjamaastoista. Niissä kasvaa suoraa, hyvää tukkipuuta, minkä tuomalla tulolla tilaa voidaan pitää kunnossa tulevina vuosina.

Lisäksi hieman kauempaa löytyy hirvien runtelema viiden hehtaarin metsätilus, jota nyt silmäilemme Stora Enson Vaalan metsäasiantuntijan Mika Kaupin kanssa metsäautotien varresta. Palsta on päätehakattu 1980-luvun lopulla, ja heti istutusten jälkeen on käynyt selväksi, että tienoo on hirvien talvehtimisaluetta. Palsta on jäänyt ajatuksissa taka-alalle, sillä paremmissa talousmetsissä on ollut työtä riittämiin. Ilman sarvekkaita edessämme olisi salskea ensiharvennustaan lähestyvä männikkö.

– Kyllähän ne olisivat toistakymmentä metriä pitkiä, mutta nyt niistä ei ole tietoakaan, kun korkeimmat ovat tuskin kolmea metriä, Kauppi arvioi.

Ensimmäiseksi katse taittuu maaperään. Tällä laidalla palstaa jäkälää on runsaasti, ja kituliaat männyt nousevat harvakseltaan kivisestä maaperästä. Kuiva ja karu maaperä rajaa hirville heikommin maistuvan kuusen vaihtoehtojen ulkopuolelle. Se on sääli, sillä 30 vuoden aikana vain satunnaiset männyt ovat päässeet kasvamaan niin suuriksi, etteivät ne enää kiinnosta hirviä.

Näitäkin harvoja korkeammaksi kasvaneita mäntyjä näyttävät vaivaavan erilaiset laatuviat: kyljen järsiminen tai sarvien hankaaminen on saanut aikaan koroa. Kauppi huomauttaa, että mänty voi kasvaa, vaikka hirvi söisikin latvan. Sen rinnalle kasvaa poikaoksa, ja edelleen uusi haara. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – latvuksia nousee useita.

– Jos ne ovat suoria eivätkä kovin oksaisia, niistä voidaan löytää hakkuissa pätkä tukkia, Kauppi kannustaa.

– Mutta laatu on täällä huonoa, joten kun metsä aikanaan kasvaa, on se pääosin kuitupuuta.

Luonto auttaa metsänomistajaa

Mutta metsä siis kasvaa. Siinä, missä oma katseeni etsii katkenneita latvoja, Kauppi puolestaan katselee maanrajaan ja mitä siellä tapahtuu. Pieniä männyntaimia nousee luontaisen siemennyksen tuloksena joka kevät, ja vääjäämättä aina jokin niistä onnistuu kasvamaan hirvien ulottumattomiin.

– Olen kuullut puhuttavan, että emät voivat jopa taivuttaa nuoria taimia vasojen ulottuville, mutta en tiedä varmuudella sanoa, onko se todellakin mahdollista.

Kauppi arvioi, että palstan vanhimmat männyt ovat 20-vuotiaita, joskin siihen ikään päässeitä puita on hyvin harvakseltaan. Miten metsä sitten kasvaa? Kauppi vertaa, että yleensä mäntymetsän ensiharvennuksessa runkoja jätetään pystyyn noin tuhat hehtaarille. Tällä palstalla hirvet hoitavat harvennukset, mutta 30 vuoden päästä täälläkin pitäisi kasvaa metsää ainakin jonkinlaisen kantotulon edestä.

Aikajänne tuntuu armottomalta; olen ollut hakkuiden aikaan hädin tuskin kouluikäinen, mutta tuolloin kävisin jo kahdeksannella vuosikymmenellä.

Yllättäen metsänhoitotyötä

Etenemme palstalla ja sen keskivaiheilla kohtaamme notkelman, joka saa kauempaa katsottuna puut näyttämään todellista matalammilta. Mättäät tuoksuvat suolle ja koivunvitsat hidastavat kulkemista. Nyt näyttää siltä, että palstalle pääsisi jopa tekemään metsänhoitoa. Kauppi arvioi, että tiheikön avaaminen voisi vähentää hirvien siitä saamaa suojaa. Tavoitteena on sekametsä, jossa suositaan männyn taimia, mutta myös lupaavimmat koivut säästetään. Tavallista kahden metrin rakoa taimien välille ei kuitenkaan ole varaa jättää, sillä hirviä ei saa häädettyä näinkään.

– Tavallisesti parin metrin väleillä ensiharvennukseen jäisi 2 000 runkoa hehtaarille, mutta nyt pitää olla varovaisempi.

Maaperä on rehevämpää, ja kohtaamme muutaman kolmatta metriä pitkän kuusenkin. Tuoreet hirvenpapanat ja mättäissä edelleen näkyvät sorkan painallukset kuitenkin muistuttavat siitä, että koko palstan alalla tilanne on heikko juuri hirvien vuoksi.

Oikaisemme metsäautotielle. Sen varressa on naapuripalstojen hyvin hoidettua metsää, mutta hakkuiden jälkeen sielläkin on vastassa sama ongelma. Päätehakatulla palstalla moton jäljet ovat maastoutuneet jo vuosia sitten. Kasvu näyttää yhtä toivottomalta kuin meilläkin. Hirviongelmasta juoruavat myös metsästysseuran puuhun kiinnittämä nuolukivi ja riistakamera.

Kauppi sanoo, että antaisi mielellään hyviä neuvoja, jos niitä olisi. Luotettavaa keinoa hirvien häätämiseksi ei vain ole. Moni kiertää lähimetsissään talvin hiihtämässä tai moottorikelkalla. Niksejä on useita, mutta viisasten kiveä ei ole löytynyt. Vain yksi asia auttaa.

– Kyllä luonto kasvattaa metsän, mutta siihen vaaditaan paljon kärsivällisyyttä.

Kaikkiaan tilanne on lopulta parempi kuin olimme lähipiirissä sitä arvioineet. Voinee ajatella, että hirvet ovat syöneet yhden sukupolven metsän. Pidän Kaupin harvennusohjeet tallessa, mutta yhden asian teen heti: Varmistan, että paikallisella metsästysseuralla on palstan vuokraoikeus muistissa.