Oma ansiotyöni on käytännössä aina liittynyt metsänhoitoasioihin. Opiskeluiden aikana ja osittain niiden jälkeenkin tein työkseni suorittavia metsänhoitotöitä, mm istutuksia ja raivaussahatöitä. Se oli hyvin palkitsevaa työtä, siinä näki hyvin selkeästi oman työnsä jäljen. Se oli myös erittäin opettavaista, käytännön työtaitojen lisäksi niissä töissä oppi arvostamaan metsureiden työtä. Tekemään hatunnoston kaikille metsätöistä elantonsa hankkiville metsän ammattilaisille.
Hyvin pian oma palkkatyö vaihtui kanssakäymiseen metsänomistajien kanssa ja heidän metsänhoidon suunnitteluunsa. Työssä oppi tuntemaan metsänomistajien haasteet. Hienoimpia hetkiä on ollut ne hetket kun yhdessä metsänomistajan kanssa päätettiin tehdä metsissä toimenpiteitä jotka suunnitteluvaiheessa saattoivat tuntua metsänomistajasta, välillä itsestäkin, kovasti haastavilta. Mutta jotka toteutuksen jälkeen osoittautuivat hyviksi ratkaisuiksi. Etenkin muutamassa vuodessa metsänhoitotoimenpiteiden jälkeen ratkaisujen merkitys tuli usein korostuneesti esille.
Mehän pidämme itseämme aina nuorina. Onkin välillä hämmästyttävää huomata kuin meidän ”nuorien” henkilöiden työhistorian aikana metsissä on tapahtunut valtava kehitys. Ne uudistusalat joita olemme itse olleet istuttamassa tai suunnittelemassa taimikonhoitotöitä, ovatkin yhtä äkkiä ensiharvennusvaiheessa. Nähdessään hakkuukoneen harventamassa metsää johon elävästi muistaa vieneensä taimia, muistaen jopa mistä kyseiset taimet tulivat, jää miettimään että onkohan väittämä metsien hitaasta kehityksestä sittenkään totta. Metsäthän kasvavat hoitotöiden jälkeen todella nopeasti.
Pelkkää onnistumisten hymistelyä ammatikseen metsänhoitotöiden kanssa töitä tekevien arki ei kuitenkaan ole. Hyvin pian jo uran alussa huomasi saaneensa ammattitaudin. Taudin oire on se, että huomaa tarkastelevansa taimikoiden kuntoa aina liikkeellä olleensa. On sitten liikkeellä autolla vapaa-aikana tai työaikana eri puolilla maata, niin jatkuvasti huomaa katselevansa tienvarsien taimikoita. Ja sama toistuu vaikka juoksulenkillä. Tämän taudin oireet ovat pahimmillaan oman kesäloman jälkeen. Olen päätellyt, että oireita pahentaa kesäloman aikana omassa metsässä tehdyt taimikonhoitotyöt. Kesäisin kun palaa takaisin omassa metsässä aiemmin hoidetuille taimikkokuvioille, niin mielen valtaa erityinen tyytyväisyys kun huomaa miten taimikko on lähtenyt hurjaan kasvuun työn jälkeen. Mutta loman jälkeen huomaa juoksulenkillä katsovansa hoitamatonta taimikkoa ja miettivänsä itseään kyseisin taimikon reunalla raivaussahan kanssa alkamassa sahaamaan vesakko nurin.
Jatkaessaan matkaa niin usein huomaa miettivänsä miksi hoitamattomia taimikoita on niin paljon? Itsestä kun metsänhoidon merkitys tuntuu niin itsestään selvältä, onhan kyse oman omaisuutensa arvosta ja sen kehittymisestä. Miettii, että miksi kaikki eivät ajattele näin?
Yksiselitteisiä vastauksia asiaan ei luonnollisesti ole. Tai jos on ja joku sen keksii, niin luulenpa että kyseinen henkilö palkittaisiin korkeimmilla metsäalan tunnustuksilla. Kohta kolmekymmentä vuotta metsänomistajien kanssa töitä tehneenä on oppinut huomaamaan että kyllä metsänomistajat haluavat omaisuudestaan huolehtia. Hoitorästien takana on muita syitä. Voi olla että metsänomistaja ei yksinkertaisesti ole tietoinen hoitotarpeesta. Tai me metsäalan toimijat emme ole osanneet tarjota hänelle riittävän selkeitä palveluita hoitotöiden hoitamiseksi.
Asiat voidaan kuitenkin muuttaa ja olenkin erityisen iloinen kun omassakin työssäni pääsen ratkomaan näitä haasteita kehittäessämme Stora Enso Metsässä meidän metsänomistajapalveluitamme. Siinä työssä te metsänomistajat olette meidän parhaita sparraajia. On hienoa, että olettekin näin tehneet käyttämällä aktiivisesti palveluitamme.