fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Kirjaudu eMetsään 31.8. mennessä ja olet mukana Nokia XR21 -puhelimen arvonnassa! Klikkaa heti eMetsään keyboard_arrow_right

Lääperin sisarukset Heikki ja Aini ovat tehneet juuri eläköityvän Stora Enson metsäasiantuntija Jarmo Hakaliston kanssa yhteistyötä yli 40 vuotta. Nyt on vahdinvaihdon aika, ja Lääpereiden metsään astuu Iida Ilvonen. 

Tie Rautjärven Miettilän kylään mutkittelee vaihtelevan maaston läpi ja talvisten korkeiden penkkojen lumi on aivan vitivalkoista. On aivan hiljaista.

Lääperin sisarukset Heikki, 71 ja Aini, 74 ovat vastassa kotitalollaan. He ovat tehneet juuri eläköityvän metsäasiantuntija Jarmo Hakaliston, 68, kanssa yhteistyötä yli 40 vuotta. Jarmo tuo Ainille tuliaisina tulppaanikimpun ja hän purkaa sen vaasiin. Kukat Aini asettaa pöydälle kauniiden tarjoilujen koristeeksi. Kahvit ovat valmiina vieraiden tullessa, se onkin sitä kuuluisaa karjalaista vieraanvaraisuutta.

”Ensimmäisen kerran se Jarmo taisi tulla tienvarresta mittailemaan metsiä, niin kuin silloin oli tapana”, Heikki muistelee. Lääpereiden talo on ollut suvulla ties kuinka kauan. Aini on jäänyt eläkkeelle 12 vuotta sitten, lypsettyään lehmiä ensin käsin 20 vuotta ja sitten koneella toisen mokoman. Lehmiä oli kymmenen, silloin kun niistä luovuttiin. Heikki-veli taas työskenteli postissa. Eläkkeen ja metsäomaisuuden turvin eletään rauhallista, tavallista elämää tuvassa.

Uusi metsäasiantuntija ottaa vastuun 

Pitkä yhteinen taival metsän ympärillä kulminoituu moneen. Siellä on muistoja menneisyydestä ja siellä on tulevaisuuden suunnitelmatkin. ”Nyt se Jarmo taitaa tietää paremmin kuin myö, mitä puita siellä on”, tokaisee Heikki.  

Metsätalousmaan lisäksi Lääperien tilalta löytyy niin muinaismuistokohde kuin rauhoitettu suokin, eikä Aini heti paljasta omaa salaisuuttaan metsätilalta. Lääpereille metsän arvo on enemmän kuin sen puut, saati niiden rahallinen arvo.  

Kaiken tämän hiljaisen tiedon äärellä tuvassa on opettelemassa myös Rautjärven uusi metsäasiantuntija Iida Ilvonen, 34, joka seuraa Jarmon saappaanjälkiä. Ne jäljet käydään yhdessä läpi, vierailemalla monessa tuvassa näillä main.   

”Ihmisten kesken näitä hommia hoidetaan.”
– Jarmo Hakalisto,
eläkkeelle jäävä metsäasiantuntija,
Stora Enso 

Stora Enson metsäasiantuntija Jarmo Hakalisto ja Lääperin sisarukset ovat tehneet yhteistyötä jo 40 vuoden ajan. Vuosikymmenien aikana Hakalisto on oppinut tuntemaan Lääperien toiveet ja metsätilan kuviot. Nyt kapula vaihtuu ja Iida Ilvonen astuu Lääpereiden metsäasiantuntijaksi. 

Lämpöä omasta metsästä 

Tuvan uunin kylki hohkaa lämpöä alakerrassa. ”Yläkerrassa on vuolukivitakka”, sanoo Aini. Talon ainoa sähköpatteri löytyy eteisestä. ”Puulla lämmitettäessä tulee erilainen lämpö”, toteaa Heikki. Hän korjaa talteen latvat, ja kaiken muun polttopuuksi hyödynnettävän materiaalin metsätyömailta, paitsi havut ja risut.

Sitä varten pihassa on 1969-vuosimallin Volvo-Nalle metsätraktori. ”Ostin sen kahdella markalla per kilo”, nauraa Heikki. Keväällä se kuulemma hyrähtää käyntiin talvilevolta, kunhan vaan sähköä riittää akuissa. Polttopuuhomma onkin Heikille mieleistä, ja kuuri pullottaa täynnä. Se tietää lämpöä ja myös hyvinvointia tekijälleen.

Ensi keväänä on luvassa istutusta, joka on Heikille mieluista hommaa. ”Iida voisi tuoda vaikka taimia”, ohjeistaa Jarmo. 

”Nyt se Jarmo taitaa tietää paremmin kuin myö, mitä puita siellä on.”
– Heikki Lääperi 

Sieniapajat jätetään rauhaan 

Heikin siistimässä metsässä on helppo kulkea operaation jäljiltä ja niinpä Aini kulkeekin. ”Miun sieni- ja marjapaikat kierretään metsäkoneilla kaukaa ja ne jätetään käsittelemättä, eikä niistä kerrota myöskään muille”, Aini nauraa. Salaiseksi jäävistä paikoista löytyy kuulemma hyvin kantarelleja ja toisesta haapasieniä. Niitä syödään ilman sipulia, aamupalalla leivän päällä.  

”Miun sieni- ja marjapaikat kierretään metsäkoneilla kaukaa ja ne jätetään käsittelemättä, eikä niistä kerrota myöskään muille.”
– Aini Lääperi

Aini on leiponut karjalan- ja rahkapiirakoita sekä sämpylöitä Jarmon ja Iidan visiitille. ”Usein käynnillä odottaa nakkisoppa”, muistelee Jarmo vierailujaan Lääpereillä. ”Ihmisten kesken näitä hommia hoidetaan”, summaa Jarmo.

Aini vastaa vain lankapuhelimeen ja Heikillä on kännykkä. Siksi on erityisen tärkeää tavata. Raukea Oskari-kissakin herää päiväuniltaan, kun Aini esittelee neulomiaan sukkia, joita hän aikoo antaa pääsiäisvieraille suklaamunien sijaan. Muistot ovat esillä tuvan seinillä ja punkka lähellä leivinuunia.

Kevättä ei ole vielä ilmassa, kun tuuli vonkuu pihamaalla ja lumi pöllyää. Heikki esittelee silmäteränsä. Upeakuntoinen 1948-vuosimallin piikkinokkamosse on tallissa, ja varaosa-autokin löytyy. Heikki kertoo, että pienenä poikana häneen teki vaikutuksen, kun hän näki Armas Javanaisen ajavan sellaisella komeudella. Innostusta automalliin on sittemmin riittänyt vuosikymmeniä. Katsastamme myös viiden euron historiamoottorisahan. ”Kun halvalla sai”, tokaisee Heikki pieni pilke silmäkulmassa.

Toinen eläkkeelle, toinen uusiin saappaisiin

Jarmo valmistautuu rauhallisin mielin tuleviin eläkepäiviin. Puusepänverstaskin löytyy, mutta eipä sitä mies osaa varmaan heti ajella tuttujen metsäpalstojen ohi ajattelematta, että mitä tuollakin on tullut tehtyä tai mitä tuolle pitäisi tehdä.

Tämän haastattelun oikoluvun sovimme siten, että Iida käy katsomassa tekstin Lääperien kanssa läpi, sillä toinen vaihtoehto olisi lähettää se kirjeellä. Siinähän sitten Aini ja Heikki tulee tutummaksi Iidallekin, sillä näin nämä asiat Karjalassa tarvittaessa hoidetaan.

”Päällimmäisenä tästä työstä jää mieleen nämä ihmiset ja lämpimät kohtaamiset”, pohtii Jarmo, kun hän tekee lähtöä. Hyvästit heitetään muutamaan kertaan. Lumi pöllyää villisti pihalla, mutta se ei haittaa. Tapaamispäivänä oli ystävänpäivä. Sellaisiahan Lääperin Aini, Heikki ja Hakaliston Jarmo tuntuvat olevan ja pian myös Ilvosen Iida. 

Jarmo Hakalisto: Puoli vuosisataa Stora Enson palveluksessa

Työurani pituus: 6/1974–1.5.2024

Työtehtäväni tänä aikana: Aloitin työurani metsäharjoittelijana, siitä suuntasin suunnittelutyönjohtajaksi leimikon suunnittelun pystymittausryhmään. Neuvostoliiton viimeisinä aikoina työskentelin puunhankintaprojekteissa Moskovan ympäristössä, ja viimeiset 40 vuotta olen työskennellyt ostotyönjohtajana eli nykytermein metsäasiantuntijana. Tittelit vaihtuivat muttei itse työ.

Asemapaikat näinä vuosina: Minulla on ollut onni saada työskennellä ja asua lähellä synnyinkaupunkiani Imatraa. Asemapaikkojani ovat olleet Imatra, Rautjärvi ja Ruokolahti.

Metsätalous kehittyi huimasti eri vuosikymmenien aikana:

1970-luku: Kaikki metsässä oli niin sanottua miestyötä ja tehtiin käsin; raivaukset ja mittaukset. Työnjohto mittasi kappaletavarana, ja kaikki oli hyvin työvaltaista. Hankintatöissä metsäomistajat itse kaatoivat moottorisahalla puitaan, ja monella oli vielä metsäkuljetuksissaan hevosia käytössään. Tosin maataloustraktoreitakin oli jo monella.

1980-luku: Aika, jolloin monitoimikoneet tulivat. Suurena muutoksena saatiin ostomiehille Mobira Talk man 450 -matkapuhelin. Se oli viisi kiloa painava möykky, kahvallinen puhelin ja takakonttiin sijoitettava puhelinyksikkö. Puhelimen ja mikrofonin sai ohjaamoon ja tuohon aikaan sai ajaessakin käyttää puhelinta. Puhelin muutti työnkuvan ihan täysin. Ennen Mobiraa 1980-luvulla ostoihin ja puutavarankuljetuksiin liittyvät puhelut oli aina soitettava aamulla aikaisin tai illalla myöhään, sillä päivällä ei tavoittanut. Tätä tavoittavuutta Mobira helpotti kummasti, kun sai työaikanakin ihmiset kiinni.

1990-luku: Aikakausi, jolloin metsässä tapahtuva jälkimitta poistui. Silloin tukki mitattiin latvasta saksilla. Metsuri tai myyjä mittasi pituuden ja merkkasi läpimitan liidulla katkaisupintaan puun kylkeen. Tukit merkattiin kappaleittain. Tuolloin metsäkaupat olivat hankintakauppaa ympäri pitäjää, mutta koneellistuminen muutti hankintakaupan pystykauppaan. Hankintatyö väheni.

2000-luku: Aika, jolloin tapahtui automatiikkavallankumous metsäpuolella, kun tieto kulki realiajassa sähköisesti niin metsäkoneisiin, rekkoihin kuin toimistoillekin.

2010-luku: Langaton verkko tuli jokaisen ulottuville ja työnjohdolle mm. kannettavat tietokoneet. Älypuhelimet yleistyivät ja yhä enemmän oltiin jatkuvan online-yhteyden tavoitettavissa.

2020-luku: Nyt monet metsänomistajat itse hoitelevat eMetsässä puukauppaan liittyviä asioita. On kuitenkin muistettava, ettei kaikilla vieläkään ole tietokoneita käytössään tai edes halua verkkoasiointiin. Metsänomistajat tekevät vähemmän itse metsätöitä, ja palveluita tarvitaan. Oman työurani 40 vuoteen mahtuu paljon, nyt monet metsänomistajien lapsenlapset ovat tulleet jo omistajiksi. Isovanhemmistaan poiketen lapsenlapset eivät asu perimillään metsätiloilla, eivätkä siten ole paikkakuntasidonnaisia. He eivät enää ole niin sidoksissa omaan metsäomistukseensa.

Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 1/2024 >>

Teksti ja kuvat: Mikko Nikkinen

Puulajien ABC: Mänty
Lue kirjoitus
eMetsä Mobiili uudistui
Lue kirjoitus
Stora Enson historia: Sahoista kaikki alkoi
Lue kirjoitus