Hannu Takalalle isältä peritty metsämaa on vimpeliläisintä ikinä. Oman maansa ja metsien asukit mies tuntee tarkasti.
Kuluvan vuoden alussa vimpeliläisestä Hannu Takalasta, 60, tuli metsänomistaja. Hänen isänsä kuoli, ja ainoana perillisenä perheen metsät jäivät Hannulle. Omistajanvaihdoksen myötä metsissä alkoi tapahtua. Vanhoissa metsissä on nyt toteutettu hoitotoimenpiteitä ja hakkuita.
”Isällä oli oma ajatuksensa metsienhoidosta, enkä minä siihen puuttunut koskaan millään tavalla. Hänen tyyliinsä eivät hakkuut niinkään kuuluneet. Isä keräsi metsistä vähän polttopuuta, mutta muutoin ne saivat olla.”
Hannu Takalalla on tuoreena metsänomistajana oma näkemyksensä.
”Metsiä ei voi jättää hoitamatta, nehän rämettyvät ja kuolevat pystyyn. Tämäkin kuusikko on siinä pisteessä, että se täytyy lopulta panna matalaksi ja istuttaa tilalle uudet taimet”, hän sanoo katsellessaan satavuotiasta kuusikkoa Vimpelin Anttilankankaalla.
Ollaan Hannu Takalan suvun kotitanhuvilla. Metsikössä on pari jo parhaat päivänsä nähnyttä pikkuista rakennelmaa, joissa ”saatettiin nauttia kolmannen veroluokan olusia”. Muiston todenperäisyyttä voi kertojan hymynkareen vuoksi epäilläkin, mutta tutuissa maisemissa joka tapauksessa ollaan.
Tutut lintumetsät koluttiin isän kanssa Vimpelissä ja naapuripitäjä Alajärvellä sijaitsevat perintömetsät ovat miehelle läpikotaisin tuttuja. Hän on kolunnut niitä lapsesta asti isänsä, innokkaan lintuharrastajan ja-rengastajan kaverina.
Erkki Takala ei tyytynyt vain rengastamaan, hän myös kuntoutti loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja. Hannu Takala sanoo, ettei oikeastaan ole lintulajia, joka ei isän hoivissa olisi käynyt.
Isä opetti miehenalulle lintujen tunnistamista ja ”sielunelämää”, jonka Hannu sanoo nyt hyvin tuntevansa, vaikka ei toistaiseksi olekaan jatkanut isän rengastustyötä. Erkki Takalalle helmikuussa kirjoittamassaan muistopuheessa seuraavan sukupolven metsänomistaja kuvaili yhteisiä rengastuskokemuksia näin:
Isä nakkeli miedosti tainnuttavalla aineella käsiteltyjä pullapaloja Karjakujalle. Hultin päässä oli tauon tapainen venttailu. Tulomatkalla rengastettiin pökkerössä olevat lokit, varikset ja harakat. Myös lintuverkoilla pyydettiin varpuslintuja Lypsinmaassa ja Tuohiperällä. Että hevosenpään kokoisesta on oltu rengastushommissa. Kotona oli kymmenittäin mitä erikoisimpia lintuja hoivassa ja ruokinnassa. Mieleenpainuvimpia reissuja on ollut kotkien ja huuhkajain pesillä käynti, joissa ei aina haavereiltakaan säästytty.
Hannu Takalan perimiin metsiin ei ole virallisia suojelualueita perustettu, vaikka niitä voisi vanhoilta metsäpalstoilta löytyäkin.
”Näissä metsissä en ole suojellut, mutta perhepiirissä on kyllä runsaasti koskemattomia suojelumetsiä”, hän sanoo ja viittoo kohti pohjoista. Hannu Takala ei halua kertoa, paljonko metsää kaikkiaan on ja vertaa hehtaarien tivaamisen olevan kuin kysyisi poromieheltä porojen määrää.
Etämetsänhoito onnistuu
Unohdamme siis hehtaarit, mutta Takalan perhepiirissä on isot metsäpalstat myös Lapissa, Kittilässä. Hannu Takala hoitaa niitä saamallaan valtuutuksella.
”Valtakirjalla operointi on vaivatonta. Pääsen tarkastelemaan metsäkuvioita eMetsässä, tekemään hakkuusuunnitelmia ja puukauppaa. Siinä suhteessa ei ole ollut mitään ongelmia – tietotekniikka tuo kaukaisemmatkin kohteet lähelle.”
Lappilaisen ja eteläpohjalaisen metsän omistamisessa vallitsevat Takalan mukaan samat lainalaisuudet.
”Erona toki, että Lapissa puu kasvaa monta kertaa hitaammin.”
Pohjoisessa yhteyshenkilönä on Stora Enson metsäasiantuntija Lauri Leinonen. Kittilään saakka Hannu Takala harvoin ennättää itse. Metsänhoidossa hän luottaa Stora Enson ammattilaisiin.
”Sama juttu täällä omilla nurkilla. Hyödynnän mieluusti ammattilaisia paitsi suunnittelun osalta, myös käytännön töissä. On minulla moottorisaha ja teen kotiin polttopuut, mutta sen enempää en metsätöihin ehdi, enkä kaipaa.”
Metsäomaisuuden hoidossa suunnitteluapua Hannu on saanut Stora Enson metsäasiantuntija Katri Pelto-Arvolta. Häneen Hannu otti yhteyttä hetimiten metsänomistajaksi tultuaan. Yhdessä he totesivat metsät uudistuskelpoisiksi. Toimenpiteitä tehtiin kesällä kaikkiaan usealla kuviolla, erilaisilla korjuu- ja uudistamismenetelmillä. Kuvioille suunniteltiin säästöpuuryhmät niin, että riistalle jätettiin sopivia urpu-ja hakomispuita. Uudistamistyöt sovittiin niin ikään Stora Enson kanssa avaimet käteen -periaatteella. Loput kuviot odottavat maan jäätymistä, jotta korjuu päästään tekemään.
Kotiseutua ei jätetä
Hannu Takala on Järviseudun Sanomat -lehden päätoimittaja ja julkaisuyhtiö Järviseudun Mediatalo Oy:n toimitusjohtaja. Lehden taustalla on kotiseutuyhdistys Järviseutu-seura, jonka hallituksen jäsen Takala myös on.
Työ paikallislehdessä tarkoittaa Hannu Takalalle muutakin kuin palkkaa, jolla maksaa laskut. Mies on kotiseuturakas ja kiinnostunut pitäjän asioista ja sen historian tallentamisesta. Hänen kynästään on muun muassa paikallisen metsästysseuran, mieskuoron ja parin kotiseutuyhdistyksen historiikit. Tekeillä on myös Vimpelin Lotta Svärd -järjestöstä kertova historiikki. Myös omia edesottamuksia on kirjattu ylös pöytälaatikkoon.
”Ajattelen metsän omistamista ja sen hoitamista myös kotiseututyönä. Siinähän huolehditaan jatkuvuudesta ja kiertokulusta”, Hannu Takala pohtii.
Rakkaus kotiseutuun huokuu Takalan puheista tuon tuostakin.
Hän kehaisee 2600 hengen Vimpelin olevan Suomen turvallisin pitäjä. Jos sen keskelle on 78 miljoonaa vuotta sitten iskenyt meteori, tuskin sellainen samaan paikkaan toiste osuu. Vimpeli sijaitsee kraatterijärvenä tunnetun Lappajärven kyljessä.
Takala on ollut myös mukana vaikuttamassa kunnallispolitiikassa.
Ennen lehtialalle ryhtymistään Takala teki pitkän uran Järviseudun Koulutuskuntayhtymän (Jami) Lappajärven toimipisteessä sähkö-ja automaatioalan lehtorina. Hyppäys paikallismediaan on tuntunut oikealta jo useamman vuoden ajan.
”Työ on kiireistäkin ja aikapainetta on, mutta se sopii minulle. Olen hyvä aikatauluttamaan.”
Vuodenkiertonsa Takala aikatauluttaa siten, että syksyisin jää aikaa tärkeälle metsästysharrastukselle. Riistana ovat metsäkanalinnut.
”Pidän kesälomani vasta, kun metsästyskausi alkaa. Metsästän yksikseni. En oikein viihdy metsällä isossa porukassa.”
Työmatkat ja juttukeikat Takala kulkee kesäisin Harley Davidson -moottoripyörällä aina säiden salliessa.
Tarkasti tähtäimessä
Metsänomistaminen on Takalalle luontaista siksikin, että omissa metsissä on mieluisaa liikkua riistan perässä. Metsät ovat tutut, ja niin ovat linnutkin. Hän ammentaa isänsä kanssa hankkimastaan lintutietämyksestä hyötyä riistametsälle. Takala sanoo, ettei koskaan ammu, ellei ole täysin varma täydellisestä riistalaukauksesta.
Takala valokuvaa paljon. Kamera on metsästysreissuilla varusteissa aina mukana. Löytyypä hänen harrastuksistaan vielä yksi metsään ja puuhun liittyvä laji: soitinrakennus. Itsekin kymmeniä vuosia kitaransoittoa harrastanut Takala nikkaroi puusepänverstaallaan kitaroita.
”Tähän mennessä olen käyttänyt pääasiassa tuontipuuta, esimerkiksi mahonkia. Seuraavaksi kokeilen tervaleppää, vaahteraa ja pihlajaa omista metsistä.”
Kärsimättömän laji ei soitinrakennus ole. Kotimaisia puulajeja on kuivatettava vuosia ennen kuin niistä voi alkaa muotoilla kitaraa.
Hannu Takala teki verstaallaan myös isänsä tuhkauurnan. Se oli konkreettista surutyötä luopumisen hetkellä. Nyt muistot elävät. Metsässä ja sydämessä.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 3/2025 >>
Teksti: Kirsi Haapamatti
Kuvat: Krista Luoma
Tutustu myös näihin artikkeleihin
Sukupolvenvaihdos ajoissa liikkeelle
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
