Hänen mielestään metsänomistajan tärkeimpiä päätöksiä ei ole hakkuu tai puukauppa, vaan hyvin suunniteltu sukupolvenvaihdos ja vastuun siirtäminen ajoissa seuraavalle sukupolvelle.
Sukupolvenvaihdos
Jorma Kouva vinkkaa etukäteen puhelimessa, että Ruuhensuontie on hyvin kuoppainen, mutta Sarakylän kautta kulkeva tie on juuri lanattu. Kouvan luo vierailulle ajaessa asutus harvenee ja metsät tihenevät, kun määränpää lähestyy. Pudasjärven keskustasta noin tunnin ajomatkan jälkeen tie kaartaa lopulta Jorma ja Elmi Kouvan pihapiiriin.
Kun lapset olivat lähteneet maailmalle, päätti pariskunta muuttaa Jorman syntymätilalle Kouvan kylälle vuonna 2006. Muuttopäätöstä Jorma kuvailee yhdellä sanalla: Yhteinen.
”Jos Jäkälävaarasta lähdetään laskemaan, niin nyt täällä asuu vakituisesti enää alle 20 ihmistä. Ja keski-ikä on aika korkea, ei taida olla työssäkäyviä,” metsäalan eläköitynyt konkari, Pudasjärven kaupunginvaltuutettu Jorma Kouva pohtii.
Tihkusade kastelee pihapiiriä, kun istahdamme kahvipöytään. Tarjolla on itse poimituista mustikoista leivottua piirakkaa sekä mustaherukkamehua, joka on tehty suoraan Kortevaarasta pumpattuun heteveteen. Omavaraisuus ja luonnonläheisyys leimaavat pariskunnan elämää.
Kesällä kuljetaan jalan tai pyörillä, talvella hiihtäen. Samalla seurataan taimikoiden kasvua, tarkkaillaan hirvien jälkiä ja katsotaan, mitä luonnossa tapahtuu. Ja tietenkin parannetaan maailmaa.
Metsässä liikkuminen on myös käytännön metsänhoitoa. Navetasta löytyy pari jätesäkillistä Ruuhensuolta haettua lampaanvillaa, jota pariskunta käy syksyisin levittämässä taimikoihin hirvituhojen ehkäisemiseksi.
”Villan haju pitää hirvet loitolla. Samalla tulee kierrettyä taimikot läpi ja nähtyä mitä niille kuuluu”, Jorma kertoo.
Lähialueiden järvien, vaarojen ja soiden nimet vilisevät pariskunnan kuvaillessa päivittäisiä ulkoilureittejään. Vuosikymmenten aikana yhteiset retket ovat jättäneet jälkensä myös Elmiin.
”Minä olen niin paljon leputtanut tuon perässä, että osaan jo itsekin katsoa, missä alkaa olla kypsää metsää”, hän naurahtaa.
Kodin ympärillä avautuu perinteistä koillismaalaista maalaismaisemaa ja toiseen suuntaan metsien peittämiä selänteitä ja vaaroja, joiden lomasta pilkottaa Kortejärven pinta. Ei siis ihme, että Kouvalle muutto oli pariskunnalle paras valinta tähän elämäntilanteeseen, vaikkei huomisesta koskaan tiedäkään.
Opit, elanto ja leikkipaikka
Vuonna 1953 syntynyt Jorma Kouva vietti lapsuutensa näiden samojen metsien keskellä. Punainen syntymäkoti seisoo edelleen pihapiirissä. Metsät olivat perheelle elanto, lapsille leikkipaikka ja samalla näköalapaikka metsänhoidon oppeihin.
”Eihän täällä muita leikkipaikkoja ollut kuin metsä. Siellä juostiin, kiivettiin puihin, laskettiin mäkeä ja monet sukset olen tuossa Kortevaarassa katkaissut”, Jorma toteaa ja nyökkää tilan pohjoislaidalle päin.
Jo pikkupoikana Jormalle oli selvää, että metsä on koko seudun tärkein työnantaja. Tämä merkitys korostui erityisesti sotien jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin kotipihaan asti näkyivät 20 000 hehtaarin laajuiset Osaran aukeat, Euroopan suurimpiin kuuluneet metsänuudistusalueet, jotka tarjosivat työtä sodista palaaville miehille.
”Livojokivarressa hakkuut alkoivat 1947. Ne päättyivät tuohon Kortevaaraan 60-luvun puolivälissä. Meilläkin oli pirtti täynnä savottalaisia pitämässä kortteeria, ja kesällä kulki nuorisoa metsänviljelytöissä. Se oli pikkupojalle mielenkiintoista kuunnella ja katsella. Sieltä ne metsänhoidon opit lähtivät juurtumaan.”
Jorma kulki isänsä mukana savotoilla vänkärinä ja myöhemmin pääsi harjoitteluun Metsäntutkimuslaitoksen suontutkimusosastolle, jolloin kiinnostus alaan vahvistui.
”Ei siinä ollut varaa valita. Olen kannolta oppinut.”
Koulujen ja metsäalan opetustehtävien jälkeen Jorma päätyi vuonna 1985 töihin Metsähallitukseen, jossa hän toimi tiimijohtajana aina eläköitymiseensä saakka.
Kun isä kuoli, tuli kotitila metsineen Jorman hoidettavaksi, muun työelämän ohella. Elettiin vuotta 1981. Varsinainen metsänomistajuus alkoi kuitenkin vasta tammikuussa 1999, kun äiti halusi siirtää vastuuta seuraavalle polvelle. Siskoilla ei ollut kiinnostusta ostaa osuuksiaan, joten Jorma päätti ottaa velan ja ostaa suvun metsät itselleen. ”Siskoille jäi mökkitontit tuonne järven rantaan. Tässä oli silloin hieman yli 200 hehtaaria, mikä oli tullut meille naapurikauppojen kautta. Sittemmin olen ostanut lisääkin ja paljon on tehty töitä metsissä: on hakattu, uudistettu ja hoidettu taimikoita.”
Vastuu seuraavalle sukupolvelle
Metsänhoidosta voisi keskustella Jorma Kouvan kanssa loputtomiin. Kesken kahvitteluhetken hän vakavoituu ja ottaa tiukan katseen pöydän toiselle puolen:
”Tiedätkös, mikä on suomalaisten metsänomistajien keski-ikä? Se on yli 60 vuotta. Suomessa on noin 600 000 metsänomistajaa ja heillä on noin korkea keski-ikä. Ja mikä pahinta, siellä on hyvin paljon perikuntia ja kuolinpesiä. Jos yksikin porukasta on eri mieltä, ei metsille voida tehdä mitään.”
Jo omia metsiä hankkiessaan Jorma tiesi, että metsien sukupolvenvaihdos olisi joskus toteutettava ja vastuu siirrettävä eteenpäin. Siksi lapset otettiin mukaan metsänhoitoon jo nuoresta pitäen: metsänviljelyyn, toimikoiden hoitoon ja halkotöihin.
Kun eläkevuodet koittivat, Jorman tärkein metsänhoitopäätös liittyi siihen, kenelle vastuu metsistä tulevaisuudessa kuuluu. Ratkaisua hän pohti pitkään yhdessä Elmin kanssa. Vaikka Jorma on perheen virallinen metsäasiantuntija, suurista linjauksista he keskustelevat aina yhdessä.
Toissa keväänä perheen kolme lasta perustivat yhteisen kiinteistöyhtymän, jolle siirrettiin sukupolvenvaihdoksen yhteydessä suurin osa perheen metsäomaisuudesta. Koko omaisuutta ei ollut tarkoitus siirtää kerralla pois omista käsistä, sillä metsä tarjoaa Jormalle ja Elmille aktiivista tekemistä lähes päivittäin.
”Jossakin vaiheessa pitää raaskia luopua. Sukupolvenvaihdos pitää tehdä käsivoimien aikaan. Meille jäi tähän ympärille ihan tarpeeksi mitä hoitaa ja missä kulkea.”
Sukupolvenvaihdoksen käytännön toteutuksessa apuna oli Metsä- ja Notariaatti Särkelä Oy:n Alpo Särkelä. Jorma toteaa, ettei yksin kannata jäädä miettimään liikaa, kun kerran asiantuntija-apuakin on saatavilla.
Samalla Jorma toivoo siirtävänsä omia metsänhoidon periaatteitaan jälkipolville:
”Jos tehdään päätehakkuu, niin uusi metsä pitää saada kasvamaan. Sitä ei saa jättää heitteille. Viime syksynä myin Stora Ensolle leimikon, ja jo tänä keväänä siellä käytiin muokkaamassa maata ja kylvämässä uusi metsä. Kun uusi taimikko saadaan nopeasti alkuun, on se 25–30 vuoden päästä jo harvennusvaiheessa.”
Jorma korostaa myös jalostetun siemenen hyötyjä. Sen avulla kasvu voi olla jopa viidenneksen parempaa kuin luonnonsiemenestä syntyneessä metsässä. Toisaalta jos maapohja on sopiva ja taimettumista näkyy valmiiksi, voidaan hyödyntää myös luontaista uudistumista. ”Luontokohteita pitää toki myös säästää. Meilläkin on parikymmentä hehtaaria puronvarsia ja synkkää korpimetsää, joihin ei kosketa. Ympäristötukialueista saa myös korvauksen”, hän muistuttaa.
Metsänhoito on luottamusta
Jorma Kouva korostaa, että metsänomistaja ei tee päätöksiä yksin, vaan mukana on usein metsäasiantuntijoita ja urakoitsijoita. Naapureiden toiveetkin on hyvä ottaa huomioon.
Perillisten omistaman kiinteistöyhtymän metsäasioissa yhteyshenkilönä toimii Stora Enson metsäasiantuntija Markus Ekdahl. Jorma itse asioi pääasiassa metsäasiantuntija Kimmo Ojalan kanssa.
”Aina kun omaisuuteen kajotaan, se on luottamuskysymys. On paljon helpompi toimia, kun tuntee henkilön, kenen kanssa on yhteyksissä.”
Jorma muistelee, kuinka puukauppaa tehtiin ennen kahvipöydän ääressä, kun ostomies tuli taloon ja kaupat syntyivät pitkälti kädenpuristuksella. Vaikka toimintatavat ovat digitalisaation myötä muuttuneet, luottamuksen tärkeys on säilynyt samana.
Jorman mukaan sama pätee myös sukupolvenvaihdokseen: täydellistä hetkeä ei yleensä tule vastaan.
”Aina tulee parempia ja huonompia aikoja. Metsää pitää hoitaa silloin, kun sen aika on. Jälkikäteen ei kannata huokailla, että olisinpa toiminut toisin. Silloin vain kiusaa itseään.”
Hakkuut ja muut toimenpiteet vaikuttavat usein maisemaan ja lähialueiden ihmisiin, joten Jorman mielestä keskustelulle kannattaa varata tilaa. Esimerkkinä hän kertoo tilanteesta, jossa naapuri suunnitteli aukkohakkuuta Jorman ja Elmin pihan laidasta alkavaan metsään. ”Minä kysyin häneltä, että voisiko siihen liiterin taakse jättää puuryhmää. Ei siihen paljoa tarvinnut ja onhan se nyt mukavan näköinen”, sanoo Jorma ja tähyilee mäntyjen välistä pilkottavaa Kortejärven heijastusta.
Kun sukupolvenvaihdos tehdään hyvissä ajoin, metsiä voidaan hoitaa suunnitelmallisesti eikä päätöksenteko jää esimerkiksi kuolinpesän tai perikunnan varaan.
Esimerkiksi Kouvan perheessä lapset tutustuivat metsiin jo nuorina metsänviljelyn, taimikonhoidon ja muiden metsätöiden kautta. Käytännön kokemukset auttavat ymmärtämään metsänomistamisen vastuuta ennen kuin sukupolvenvaihdos tulee ajankohtaiseksi.
Kyllä. Sukupolvenvaihdosta ei tarvitse suunnitella yksin. Asiantuntijan avulla voidaan löytää perheen tilanteeseen sopiva ratkaisu ja varmistaa, että käytännön järjestelyt hoituvat sujuvasti.
Kun metsä uudistetaan hakkuun jälkeen ja sitä hoidetaan aktiivisesti, seuraava sukupolvi saa vastuulleen hyvin kasvavan metsän.
