fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Nyt saat 1 €/m3 lisäedun harvennuspuukaupoille 15.10.2024 asti. Lue lisää edusta keyboard_arrow_right
18.4.2023

Stora Enso on koko yhtiön laajuisissa vastuullisuustavoitteissaan sitoutunut puolittamaan toiminnastaan syntyvät kasvihuonekaasupäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Näihin lukuihin sisältyvät myös puukuljetuksista aiheutuneet päästöt.

”Stora Enso hankkii puuta vuosittain noin 20 miljoonaa kuutiota. Meille on tärkeää olla kehittämässä korjuun ja kuljetuksen uusia ratkaisuja. Kannustamme myös yrittäjiä etsimään vähäpäästöisempiä ratkaisuja ja vauhdittamaan metsäalan kehitystä ympäristöystävällisemmäksi”, sanoo operaatiojohtaja Lauri Kuusisto Stora Enson Suomen puunhankinnasta. 

Lue alta, millä eri keinoin yhtiö vähentää päästöjä puukuljetuksissaan.

Uitto vähentää päästöjä puukuljetuksissa jopa 75 prosenttia

Stora Enso aloittaa puun uiton uudelleen vuonna 2023. Uitettavan puun määränpää on Imatran tehtailla, jossa valmistetaan erilaisia kartonkilaatuja Suomen ja maailman markkinoille. Stora Enso uitti aiemmin puuta vuoteen 2009 asti, mutta sen jälkeen yhtiön uittotoiminta on ollut tauolla ja kesäkaudella puuta on kuljetettu vesitse proomuilla.

Uitto on tehokas keino pienentää yhtiön hiilijalanjälkeä puukuljetuksissa: tutkimusten mukaan uittaminen vähentää kuljetuksen hiilidioksidipäästöjä jopa 75 prosenttia verrattuna rautatie- ja aluskuljetuksiin. Samalla Stora Enso luo edellytyksiä kotimaan kasvavaa puunhankintaa varten. Stora Enson tavoitteena on kuljettaa puuta nippu-uittona Iisalmen ja Nurmeksen suunnilta kohti Imatraa. Uiton käynnistäminen vahvistaa puun kysyntää yksityismetsänomistajien metsissä Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

HCT-rekka kuluttaa kymmenen prosenttia vähemmän polttoainetta

Isompia puukuormia kuljettava HCT-rekka on tutkimuksen mukaan oiva vaihtoehto polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Kari Malmstedt Oy:n HCT-rekka (high capacity transport) kuljettaa puuta välivarastopaikoilta eli terminaaleilta Stora Enson tehtaille. HCT-ajoneuvoyhdistelmä on 32 metriä pitkä, kun normaalisti puutavararekat ovat maksimissaan 25 metriä pitkiä.

Stora Enson ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin vuonna 2021, että HCT-ajoneuvoyhdistelmä on polttoainetehokkuudessa yli kymmenen prosenttia parempi kuin tavallinen rekka. Jos kaikki Stora Enson puukuljetukset terminaalien ja tehtaiden välillä voitaisiin siirtää tavalliselta rekalta HCT:n kyytiin, vuodessa säästyisi noin 250 000 litraa polttoainetta. Nykyisellään HCT-autot vaativat erillisen luvan tutkimuskäyttöön.

Puuta Oulun tehtaalle vähäpäästöisemmällä biokaasurekalla

Kuljetusliike Eskola aloitti puukuormien kuljettamisen Stora Enson Oulun tehtaalle Nuottasaareen biokaasurekalla kesäkuussa 2022. Noin vuoden verran käytössä ollut biokaasurekka on ollut positiivinen kokemus: teknisiä ongelmia on ollut vähän ja auto on toiminut työssä hyvin. Biokaasulla eli LBG:llä kulkeva auto tuottaa jopa 90 % vähemmän päästöjä vastaavaan dieselautoon verrattuna.

Puukuljetuksia Imatralle ennätyspitkillä junaletkoilla

Stora Enso lopetti puuntuonnin Venäjältä vuonna 2022. Samalla kuljetukset Saimaan kanavan kautta loppuivat. Tuontipuun reitti muista maista kulkee nykyään Haminan ja Mussalon satamien kautta, joista kustannustehokkain jatkokuljetustapa Stora Enson Imatran tehtaille on junakuljetus.

Jopa 40-vaunuisten junaletkojen avulla puuta pystytään kuljettamaan merkittäviä määriä: parhaimmillaan junassa kulkee puuta jopa 2400 m3 eli kahdella junaletkalla puuta liikkuu noin laivallinen. Sähköistetyllä reitillä junakuljetus on vähäpäästöinen ja energiatehokas ratkaisu autokuljetuksiin verrattuna.

Maailman ympäristöpäivä: Kontiolahdella istutettiin metsää hiilipäästöjä kompensoimaan
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enson uusi palvelu parantaa metsänomistajien turvallisuutta
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Kesä Stora Enso Metsällä – Markkinoinnin ja viestinnän harjoittelijoiden kesä tulee päätökseen
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus