eMetsä
Tuplasti etuja puun takaa Toimi 16.10 mennessä! keyboard_arrow_right

Osta perintösi vanhemmilta? Metsätilan myynti lähiomaiselle on usein erittäin fiksu ratkaisu, vaikka se voi kuulostaa hullulta ajatukselta – sen mukanaan tuomat verohyödyt ovat nimittäin merkittävät.

Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä moni metsänomistaja tuskailee eri vaihtoehtojen välillä; lahjoittaako metsä perillisille, antaako perintönä vai myydäkö se jälkipolvelle. Suunnitteluvaiheessa perheen toiveet ja tavoitteet ohjaavat päätöksentekoa. Verotusnäkökulmasta metsätilan arvo ja rakenne usein määrittelevät kannattavimman vaihtoehdon ja lisäksi luopujan rahantarve voi myös johdatella valintaa. Arvokas metsätila kannattaa usein myydä lähisukulaiselle. Varsinkin silloin, kun luopuja tarvitsee rahaa esimerkiksi asuntoon ja metsätila on puustoinen eli se sisältää hakkuumahdollisuuksia.

Metsätilan myynti lähiomaiselle on mahdollista tehdä hieman yli 75 %:lla sen käyvästä arvosta. Silloin sen myynnistä ei muodostu lahjaa, joten lahjaverolta vältytään. Tilan voi myydä myös jaoteltuna lahjaksi ja kaupaksi esimerkiksi niin, että 50 % metsätilasta lahjoitetaan perillisille ja 50 % myydään. Tällöin 50 % metsätilan arvosta on lahjaveron alaista.

Vältä luovutusvoittovero

Kun kaupat on kätelty, ja metsätila siirtynyt lähiomaisen haltuun, tulee uuden omistajan maksaa varainsiirtoveroa 3 % kauppahinnasta seuraavien kuuden kuukauden aikana. Myyjän ei tarvitse maksaa luovutusvoittoveroa, mikäli hän on omistanut metsätilan vähintään 10 vuotta, ja ostaja on lähisukulainen kuten myyjän lapsi, lapsenlapsi, sisar tai veli.

Uuden omistajan kannattaa huomioida, että luovutusvoittovero sen sijaan tulee maksuun takautuvasti, jos metsätila onkin aikeena myydä alle viiden vuoden sisällä luovutusvoittoverovapaasta kaupanteosta. Metsätilan myynti eteenpäin liian pian voi siis tuoda yllättäviä veroseuraamuksia.

Metsävähennyksestä isoja etuja uudelle omistajalle

Jos metsätilalla on verotettavaa tuloa, eli puukauppoja, saa lähiomainen uutena omistajana nauttia metsävähennysoikeudesta. Se tuo hänelle huomattavan veroedun. Metsävähennysoikeus syntyy silloin, kun metsätilan myynti vastikkeellisesti on toteutunut eli siitä on maksettu riihikuivaa rahaa. Lisäksi metsävähennyspohjaan voi lisätä kaikki ostajan maksamat kaupantekoon liittyvät kulut, kuten lainhuudatusmaksu, tila-arvio ja varainsiirtovero.

Metsätilan ostajat voivat vähentää metsävähennyksellä tulevien vuosien metsätuloista summan, joka on 60 prosenttia (verovuodesta 2026 alkaen 75 %) metsätilan hankintamenosta. Jos siis metsätila on maksanut 100 000 euroa, voi siitä vähentää 60 000 euroa (verovuodesta 2026 alkaen 75 000 euroa) verovähennyksinä. Metsävähennys keventää puunmyyntituloverotusta, joten sukuun jää enemmän varallisuutta. Siksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä ei vanhan omistajan kannattaisi tehdä puukauppoja juuri ennen myyntiä, vaan metsätilan myynti kannattaa tehdä ensin ja jättää puukauppojen teko uudelle omistajalle.

Metsävähennyksen omaava metsänomistaja voi hakea verottajalta puukaupan ennakonpidätysprosentin alennusta.

Vähennys on helppo huomioida eMetsä palvelumme verokirjanpidossa!

Metsätilan myynti lähiomaiselle saattaa olla fiksua

Hyödynnä metsävähennys

Metsävähennys on metsänomistajalle huomattava veroetu. Metsänomistaja saa vähentää enintään 60 prosenttia metsän hankintamenosta metsävähennyksenä eli myydä puuta verovapaasti.

keyboard_arrow_right Lue lisää metsävähennyksestä

Maksusuunnitelmalla tilakaupat

Metsän voi ostaa myös tilanteessa, jossa raha ei heti liiku. Tällöin ostaja ja myyjä tekevät keskinäisen maksujärjestelysopimuksen, jolla uudelle omistajalle annetaan maksuaikaa, eli tavallaan korotonta lainaa.

Metsätilan kauppaan voidaan tehdä maksusuunnitelma ja velkakirja. Ostoa voidaan rahoittaa esimerkiksi metsistä saatavilla puukauppatuloilla vaikkapa 7-10 vuoden aikana. Tällöin ostaja esimerkiksi siirtää rahat kerran vuodessa myyjän tilille. Näin metsätilan myynti ja ostaminen järjestyvät joustavasti, metsä ikään kuin maksaa itse itsensä takaisin, ja säilyy arvokkaana omaisuutena sukupolvelta toiselle.

Turvaa metsätilan tulevaisuus hallitulla sukupolvenvaihdoksella

Aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelu – tilaa maksuton asiantuntijakeskustelu.

Tutustu palveluumme
keyboard_arrow_right

Menovaraus tasaa verotuksen vaihteluja

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Metsätilan sukupolvenvaihdos maaliin ”ammattivalmennuksella”   

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus