eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Metsänomistaja - Ansaitse jopa 450€ lahjakortti kylpylään Lue lisää keyboard_arrow_right
16.6.2023

Stora Enso Metsä toimii Porvoossa 17.–18. kesäkuuta 2023 järjestettävän Jukolan Viestin Venlojen ankkuriosuuden osuusisäntänä. Lisäksi yhtiö toimittaa uusiutuvat ja kierrätettävät kartonkiastiat Porvoon Jukolan ravintoloihin.

”Meille on hieno mahdollisuus olla osana isoa urheilutapahtumaa, jossa metsillä on tärkeä rooli jo itse tapahtumapaikkana. Tapahtuman teemana on hiiliviisaus, joka on luonteva osa myös Stora Enson päivittäistä toimintaa”, kertoo asiakkuus- ja markkinointijohtaja Tomi Tarnanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Puu sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan, ja valmiina tuotteena puu toimii hiilivarastona. Stora Enso valmistaa esimerkiksi rakentamiseen ja pakkaamiseen tarvittavia uusiutuvia tuotteita, jotka korvaavat fossiilisia materiaaleja, kuten muovia ja betonia.

”Uusiutuvien tuotteiden lisäksi hiiliviisaus liittyy metsänhoitoon: oikea-aikaiset metsänhoitotoimenpiteet ja hakkuut parantavat metsän kasvua ja sitä myötä hiilensidontaa. Metsänhoito on ilmastoteko”, Tomi Tarnanen sanoo.

Jukolan Viesti on maailman suurin viestisuunnistustapahtuma ja Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma, johon osallistuu 20 000 kilpailijaa 30 maasta. Suunnistajien joukossa on myös storaensolaisia. 

Kaikki mikä tänään tehdään fossiilisista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta.

Biokaasurekat vauhdittavat Stora Enson siirtymää uusiutuviin polttoaineisiin Oulun tehtaalla

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Historiaa: Sota- ja pula-ajan haasteet 1940 – 1950-luvulla

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Stora Enso rekrytoi 14 metsäasiantuntijaa ja perustaa kaksi uutta toimipistettä

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus