fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Nyt saat 1 €/m3 lisäedun harvennuspuukaupoille 15.10.2024 asti. Lue lisää edusta keyboard_arrow_right
21.5.2024

Stora Enson ja Tornatorin istutustyömailla istutetaan tänä vuonna noin 20 miljoonaa puuntainta. Laadukkaiden taimien istuttaminen ja sitä seuraavat metsänhoitotyöt ovat metsän tärkeimpiä ilmastotekoja. Mitä paremmin puusto kasvaa, sitä paremmin se sitoo myös hiiltä.

”Lämpimien kevätpäivien ansiosta istutukset ovat päässeet vauhtiin eri puolilla Suomea. Maan tulee lämmetä riittävästi ennen kuin istutustyö kannattaa aloittaa. Maaperän minimilämpötila pitäisi istutushetkellä olla viidestä kahdeksaan lämpöastetta. Kevätistutusaika kestää touko-kesäkuun ja syysistutukset toteutetaan elo-syyskuussa”, kertoo palvelupäällikkö Antti Rantanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Jalostettu taimi kasvaa noin 20 prosenttia nopeammin kuin luontaisesti syntynyt puu. Taimikot muuttuvat hiilinieluiksi noin kymmenen vuoden iässä, mutta hiilidioksidia ne sitovat jo taimitarhalla kasvaessaan. Metsänuudistamisessa on tärkeää huolehtia koko uudistamisketjun laadukkuudesta. Riittävä maanmuokkaus, oikea puulaji ja huolellinen istutustyö ovat avaintekijöitä onnistuneen taimikon perustamisessa.

”Istutustaimista suurin osa on kuusta. Männyn ja koivun osuudet ovat kuitenkin vuosi vuodelta kasvaneet. Metsänuudistamisessa on tärkeää valita puulaji kasvupaikan mukaan. Esimerkiksi kuusta ei pidä istuttaa liian karuille kasvupaikoille hirvituhojen välttämiseksi. Männiköt uudistetaan yleisimmin kylvämällä tai luontaisella uudistamisella”, Antti Rantanen sanoo.

20 miljoonan taimimäärästä 60 prosenttia eli 12 miljoonaa puuntainta istutetaan Stora Enson metsänomistaja-asiakkaiden metsiin. Osa metsänomistajista haluaa istuttaa taimet itse. Stora Enson kautta tilatun istutuspalvelun toteuttavat Tornatorin sopimusurakoitsijat. Tornatorin omille maille taimia istutetaan noin kahdeksan miljoonaa. Kevätkaudella istutustyöt hoituvat noin puolen miljoonan taimen päivävauhdilla.

”Viime vuosien aikana olemme myyneet koko ajan enemmän puuntaimia yksityismetsänomistajille. Istutuspalvelun tilausmäärien kasvu on ollut jopa merkittävämpää, mikä kertoo omatoimisen istutustyön vähenemisestä. Entistä useampi metsänomistaja antaa taimenistutukset metsäammattilaisten tehtäväksi”, Antti Rantanen sanoo.

Stora Enson ja Tornatorin valtakunnallinen yhteistyö metsäpalveluissa alkoi vuonna 2021. Tornator on Suomen suurin yksityinen metsänomistaja ja Stora Enson yhteistyökumppani metsänhoito- ja metsänuudistustyömailla.

Metsänomistajat voivat tilata metsänhoitopalveluja Stora Ensolta ottamalla yhteyttä esimerkiksi oman alueensa metsäasiantuntijaan. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.storaensometsa.fi.

Lue lisää: Stora Enso parantaa metsien monimuotoisuutta muuttamalla kuusen istutustiheyttä

Stora Enso parantaa metsien monimuotoisuutta muuttamalla kuusen istutustiheyttä
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enson pienoiskopterit kuvasivat tuhansia puita – hyönteistuho on mahdollista havaita yläilmoista
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Metsäpurojen puolesta -talkoot Vaalimaanjoella Miehikkälässä
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus