fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Nyt saat 1 €/m3 lisäedun harvennuspuukaupoille 15.10.2024 asti. Lue lisää edusta keyboard_arrow_right

Stora Ensolla on Suomessa juhlavuosi. Yrityshistoriana 150 vuotta on merkittävä virstanpylväs, josta voimme kaikki olla ylpeitä. Stora Enson tarinassa Suomen metsillä, metsänomistajilla ja osaamisella on ollut alusta asti keskeinen rooli. Ilman metsänomistajilta hankittua puuta ei olisi uusiutuvia ja innovatiivisia tuotteita.

Suomi on luonnon ja kulttuurinsa osalta rikas maa, jolla on vakaa yhteiskuntarakenne ja metsäperintö. Historian aikana Suomi on kohdannut monia vastoinkäymisiä, puolustanut itsenäisyyttään ja samalla pitänyt huolta kansallisesta aarteestaan – metsistään ja puunjalostuksestaan. 

Minulla on ollut ilo vierailla Suomessa lukemattomia kertoja yli 20 vuoden aikana, jona olen työskennellyt alalla. Ollessani tehtaanjohtajana asuin Ruotsin ja Suomen rajaseudulla, lähellä Torniota. Siltä ajalta minulla on paljon hyviä ja lämpimiä muistoja sekä kokemuksia rajat ylittävästä yhteistyöstä.

Työskennellessäni suomalaisten kollegojeni kanssa tunnistan suomalaisissa sitkeyden ja suoraselkäisyyden. Suomalaiset puhuvat asioista suoraan ja vaikeissakin asioissa uskalletaan nostaa ”kissa pöydälle”. Suomalaiset ovat olleet nopeita sopeutumaan muutoksiin ja uudistumaan. Siksi koen olevani etuoikeutettu, kun saan johtaa Stora Ensoa ja olla osa yhtiön vahvaa toimintakulttuuria.

Stora Enson tarinassa Suomen metsillä, metsänomistajilla ja osaamisella on ollut alusta asti keskeinen rooli.

Enso-Gutzeitista alkanut 150-vuotinen yrityshistoria Suomessa on merkittävä osa Stora Enson yli 700-vuotista yrityshistoriaa. Vuonna 1998 Stora ja Enso yhdistyivät, ja teimme yhdessä yrityksestämme johtavan kansainvälisen metsäyhtiön. Stora Enson arvona on tehdä hyvää ihmisille ja planeetalle. Nyt jos koskaan arvomme ovat erinomainen ohjenuora tehdä jokapäiväistä luonnonvarojen kannalta kestävää ja vastuullista liiketoimintaa.

Sahaus ja puutuotteet, sellu ja innovatiiviset biomateriaalit sekä kartonki ja pakkaaminen ovat tänä päivänä Stora Enson strategian kulmakivet. Kaikilla niillä palvelemme markkinoita ja moninaista asiakaskuntaa Pohjoismaissa, Euroopassa, Amerikoissa ja Kiinassa. Vastaamme globaaleihin trendeihin ja haasteisiin kehittämällä tehtaitamme, tuotantoamme ja tuotteitamme. Panostamme valtavasti uusiutuviin raaka-aineisiin pohjautuvaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Yksi mielenkiintoisimpia avauksiamme on Kotkan tehtaan koelaitos, jossa valmistetaan puun ligniinistä kovahiiltä akkuteollisuuden tarpeisin.

Suomessa yhä useampi Stora Enson paperitehdas valmistaa nyt kartonkia, viimeisimpänä muutoksena Oulun tehtaamme. Muutosmatka paperista kartongin tuotantoon on ollut menestys ja oikea-aikainen ratkaisu. Tässä muutostyössä suomalainen sisu, metsänomistus ja metsäosaaminen ovat olleet juuri sitä, mitä tarvitsemme entistä enemmän myös tulevien haasteiden voittamiseksi. Läheisellä yhteistyöllä suomalaisten metsänomistajien kanssa, vastuullisesti metsiä hoitaen ja monimuotoisuutta vaalien, tulevaisuus näyttää lupaavalta. Uusiutuva tulevaisuus kasvaa metsässä.

Vielä kerran – onnea Suomi ja kiitos!

Annica Bresky
Stora Enson toimitusjohtaja

Artikkeli on julkaistu Terve Metsä -lehdessä 4/2022

Luo terveempi ja luonnonmukaisempi talousmetsä
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Venäjän tuontipuu korvataan kotimaan hankinnalla
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus