eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right

Metsä merkitsee eri ihmisille eri asioita. Joillekin se on sijoitus, toisille paikka missä virkistäytyä tai harrastaa. Usein metsäomaisuus kulkee suvussa sukupolvelta toiselle. Metsäomaisuuden hallinnointiin liittyy monia juridisia, verotuksellisia sekä metsänhoidollisia seikkoja, joiden vuoksi metsänomistajan kannattaa suunnitella metsäomaisuuden siirto seuraavalle sukupolvelle huolellisesti ja hyvissä ajoin.

Sukupolvenvaihdoksen hyvä suunnittelu saattaa tuoda metsänomistajalle monia etuja. Omaisuuden siirron aloittaminen hyvissä ajoin parantaa mahdollisuuksia käyttää verosuunnittelun tuomia mahdollisuuksia. Tämä puolestaan voi tuoda huomattavia säästöjä verrattuna siihen, että annetaan asioiden vain tapahtua itsestään. Jokaiseen sukupolvenvaihdoksiin liittyy aina omia erityispiirteitään, eikä sama malli sovi välttämättä kaikille.

Huolellisella suunnittelulla toteutetaan paremmin sekä luovuttajan että luovutuksen saajien tavoitteet. Saattaa olla, että sukupolvenvaihdosta ei aina verotuksellisesti kannata toteuttaa kerralla vaan omaisuutta kannattaa siirtää pitemmän ajan kuluessa. Siksi suunnittelu ja toteutus kannattaa aloittaa ajoissa.

Suunnittelu ja toteutus kannattaa aloittaa ajoissa.

Sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa kannattaa ajatella kaikkea omaisuutta kokonaisuutena, eli mitä muita omaisuuseriä perillisille on joko nyt tai perittävän kuoltua siirtymässä metsäomaisuuden lisäksi. Mikäli joku perillisistä on erityisesti kiinnostunut metsästä mutta muut eivät, kannattaa tämä ottaa suunnittelussa huomioon esimerkiksi siten, että metsä luovutetaan yhdelle ja muut saavat rahaa tai esimerkiksi kesämökkitontin, jos sellainen on.

Mistä aloittaa?

Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu kannattaa aloittaa keskustelusta perillisten kanssa. Keskustelemalla asioista avoimesti osallisten kesken jo luovuttajan eläessä on mahdollista vähentää perillisten turhia riitoja luovuttajan kuoltua. Tämän vuoksi kannattaa ensimmäisenä selvittää kaikkien näkemykset ja tavoitteet. Suuntaviivojen selvittyä on helpompi löytää sopiva toteuttamisratkaisu.

Milloin sitten on oikea aika suunnitella sukupolvenvaihdosta? Tuohon kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan se vaihtelee tapauskohtaisesti. Eläkeiän lähestyessä ei ainakaan ole liian aikaista aloittaa. Kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen metsää käyttää. Tarvitseeko tuon tarkoituksen toteuttamiseksi omistaa metsä vai riittäisikö pelkkä hallintaoikeus ja omistusoikeuden voisi jo luovuttaa seuraavalla sukupolvelle.

Tiedä omat voimavarat

Kannattaa myös miettiä, onko itsellä voimia, aikaa ja halua metsän vaatimiin toimiin vai olisiko jollakulla perillisistä tähän paremmat mahdollisuudet. Kannattaa myös miettiä, mikä on oma ja perillisten elämäntilanne sekä rahantarve.

Metsätilan sukupolvenvaihdoksessa kannattaa käyttää asiantuntijaa, joka tuntee metsän ja sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat. Onnistunutta metsätilan siirtämistä auttavat kokemus ja tietämys metsällisistä, taloudellisista ja juridisista asioista.

Miten sitten edetä? Tee näin:

Ole yhteydessä asiantuntijaamme, joka selviää esimerkiksi kysymällä lähimmältä ostohenkilöltämme, valtakunnallisesta palvelunumerostamme tai lähettämällä pyyntö verkkosivujemme kautta. Käymällä tilanne ja tavoitteet läpi henkilökohtaisessa tapaamisessa asiantuntijan kanssa, löytyy varmasti jokaiselle itselle sopivin tapa hoitaa metsätilan sukupolvenvaihdos.

  • Keskustele asianomaisten kanssa. On tärkeää, että kaikki asianomaiset, puoliso ja perilliset ovat hyvin perillä asioista.
  • Ota yhteyttä paikalliseen metsäasiantuntijaan. Hän ohjaa sinut oman alueesi sukupolvenvaihdoksista vastaavan henkilön puheille.
  • Selvitä tilanteeseen sopivat ratkaisuvaihtoehdot (erilaiset kaupat, lahjoitus, myynti jne). Kiinnitä huomiota erilaisiin hyötyihin vaihtoehdoissa. Mikäli mahdollista, käytä apuna asiantuntijaa, sillä aiheeseen liittyy paljon myös juridisia asioita.
  • Valitse sinulle sopivin ratkaisu ja sen tuomat seuraukset
  • Pane toimeksi. Ratkaisun pohjalta osaat lähteä teettämään tarvittavia asiakirjoja ja lausuntoja. Selkeissä tapauksissa prosessi on ohitse nopeammin kuin voisi kuvitella.

Turvaa metsätilan tulevaisuus hallitulla sukupolvenvaihdoksella

Aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelu – tilaa maksuton asiantuntijakeskustelu.

Tutustu palveluumme
keyboard_arrow_right
Hallintaoikeus voi olla riippakivi
Lue kirjoitus
Onko yhtymän jäsenillä velvollisuus lunastaa toisen jäsenen osuutta?
Lue kirjoitus
Metsätalouden verotus – usein kysyttyä
Lue kirjoitus