Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 9/10
Huoli metsistä ei ole nykyajan tai edes teollisen ajan ilmiö. Jo 1600-luvulla varhainen valtiovalta oli huolissaan Suomen metsien mahdollisesta katoamisesta.
Polttopuuta tarvittiin teollisuuslaitosten pyörittämiseen. Kruunulla eli valtiolla ei ollut varaa siihen, että masuunit eivät olisi toimineet. Suomessa tervanpoltto nähtiin sekin riskinä puuvarantojen katoamiselle. Taustalla oli tilastollisen tiedon puute, joka kehittyi vasta 1700-luvulla.
Metsäyhtiöitä epäiltiin ”rahanhimoisiksi metsiä ryöstäviksi hyökkäysarmeijoiksi” vielä 1800–1900-luvun vaihteessa. Poliittinen keskustelu äityi, joiden tuloksena perustettiin valtiollisia metsäkomiteoita selvittämään metsien hävitystä. Saha- ja paperiyhtiöt saivat synninpäästön, kun komiteat totesivat yhtiöiden metsien olevan hyvin hoidettuja ja järkevästi hakattuja.
Tietoisuus metsän hoidosta oli luonnollisesti Enso-Gutzeitillekin tärkeää. Kukapa ei huolehtisi omaisuudestaan. Suomen metsänhoitoyhdistys perustettiin 1877. Sen ensimmäiset jäsenet olivat Metsähallituksen metsänhoitajia ja pian mukaan liittyi metsäyhtiöitä palvelevia metsähoitajia. Kokouksissa keskusteltiin metsänhoidollisista uudistuksista, jotka johtivat metsänvartijakouluihin.
Metsänvartijoista eli metsänvahdeista tuli ensimmäisiä metsänhoitajia, jotka kaitsivat Enso-Gutzeitin metsiä metsäpiireittäin. Vuonna 1917 Ilomantsin piirissä laadittiin ensimmäiset metsänvartijoiden ohjesäännöt. 1920-luvulla aloitettiin valtakunnalliset metsien inventoinnit.
Metsänhoitoa painotettiin jälleen vahvasti sotien jälkeen, kun Karjalan luovutuksessa menetettiin paljon myös metsää. Ylihakkuiden pelko jäyti yleisesti. Suomessa siirryttiin lopullisesti niin sanotuista harsintahakkuista ja luontaisesta uudistamisesta avohakkuisiin. Niiden avulla metsiä hoidettiin kokonaisvaltaisemmin, kun harsintahakkuut olivat pitäneet metsiä vajaatuottoisina.
Vuonna 1950 järjestettiin Valtakunnallinen metsämarssi, jossa metsänomistajaperheitä kannustettiin yhteisiin metsätöihin. Samana vuonna säädettiin laki metsähoitoyhdistyksistä. Erilaisten metsänhoito-ohjelmien aikakausi oli alkanut.
Enso-Gutzeit täydensi metsänhoito-ohjeitaan moninaiskäytöllä jo 1980-luvulla. Vuonna 1994 julkaistiin maanlaajuinen metsätalouden ympäristöohjelma, joka poiki 1990-luvun lopulla maailman edistyksellisimmän metsälain.
Vuosikymmen oli voimakkaan ympäristötietoisuuden aikaa, jolloin ympäristöjärjestöt, mutta myös suuri yleisö kiinnostui metsäyhtiöiden toiminnasta.
Stora Enso oli asettanut itselleen korkeat ympäristökriteerit ja metsien hyvä hoito oli erittäin tärkeää. Niin ikään Global Responsibility -ohjelmassa käsiteltiin ympäristökysymyksiä rakentavasti.
Metsänsertifiointi yleistyi Suomessa samaan aikaan. Siinä riippumaton osapuoli antaa kirjallisen todistuksen metsien hyvästä hoidosta. Vuonna 1999 käyttöön otettu kansallinen PEFC (Pan European Forest Certification) sertifikaatti on merkki vastuullisesta metsänhoidosta.
2000-luvun aikana metsien hoidossa on kaikissa omistajaryhmissä siirrytty hyödyntämään ostopalveluita, kun aikaisemmin metsänomistajat tekivät metsänhoitotyöt pääsääntöisesti itse. Metsien yksityisomistajuus on muuttunut kaupungistumisen myötä, ja yhä useammin metsää perivät henkilöt, jotka eivät asu maaseudulla.
Metsäpalveluyritysten palvelut ovat kohdanneet kasvavaa kiinnostusta. Yksityismetsien aiemmin omatoiminen työ on käytännöllisempää korvata ammattilaisten ostopalveluilla ja perinteiset metsänhoitoyhdistykset ovat ulkoistaneet palvelutuotantoaan. Julkisten omistajien kuten kuntien, seurakuntien ja muunlaisten yhteismetsien osalta kehitys on samankaltainen.
Metsäalalla palveluja on tarjolla metsuripalveluista ja puunmyyntisuunnittelusta puukauppatarjousten vertailuun. Metsänhoidolliset työt, kuten metsänparannus-, istutus- ja taimikonhoidolliset tehtävät ovat nekin oleellinen osa.
Stora Enson kautta metsänomistajan on mahdollista hankkia monet metsäomaisuuden hoitamiseen liittyvät palvelut. Kokonaisvaltainen metsänhoito ja puun kasvuprosessien tunteminen hyödyttävät niin omistajaa kuin ostajaakin.
Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.
Historiaa: Kehityksen keihäänkärkeä – puunhankinnan digitalisaatio 1960-luvulta 2020-luvulle
Lue kirjoitus