fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
18.7.2022

Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 4/10

Juhlavuonna 2022 Stora Enson Suomen puunhankinnassa on töissä noin 450 henkilöä ja toimipisteitä löytyy yli 80 paikkakunnalta. Henkilöstöön kuuluu paitsi puunostajia, myös esimerkiksi tietotekniikan ammattilaisia, vastuullisen metsänhoidon erikoisasiantuntijoita, talouden speisialisteja, markkinoinnin asiantuntijoita. Mutta millaista oli puunhankinnan arki ja puunostajien työtehtävät sata vuotta sitten?

* * * * *

Suomi oli teollistunut nopeasti 1800-luvulla, mikä ravisteli suomalaista yhteiskuntaa kauttaaltaan. Sahateollisuus ja sen kannoilla kulkenut puunjalostusteollisuus toi suomalaiset viimeistään metsistä niiden hyödyntäjiksi laajasti.

Syrjäisemmätkin maaseudun kolkat siirtyivät rahatalouteen, kun metsäyhtiöt maksoivat käteisellä rahalla. Rautatiet liikuttivat ihmisiä kaupunkeihin, joissa työväenaate sai jalansijaa, ja joista se levisi pienimmillekin tehdaspaikkakunnille.

Puu- ja selluteollisuus olivat suurin työllistäjä juuri itsenäistyneessä maassa. Metsäteollisuuden merkitystä itsenäisen Suomen rakentamisessa ei voi liioitella.

* * * * *

”Kutsetin miehet” olivat yhtiön metsäosaston työntekijöitä, jotka yhä enenevässä määrin jalkautuivat suomalaisiin maalaispitäjiin osaksi kyläyhteisöjä. Puun hankinta oli jaettu metsäpiireihin, joita piirimetsänhoitajat johtivat. Hierarkkisen rakennelman alatasolla toimivat työnjohtajat, jotka mittamiesten kanssa arvioivat ostettavia metsiä henkilökohtaisesti.

Puunhankinta oli käsitteenä laaja ja siihen sisältyi puukauppojen lisäksi puunkaadot, puiden kuljetuksen organisointi niin metsässä kuin vesillä sekä uusien puuntaimien istuttaminen. Nämä olivat työtehtäviä, joiden keskittäminen voimistui Suomen itsenäistyttyä.

Enso-Gutzeitin rakennuksia kohosi itäsuomalaisten paikkakuntien perinnemaisemaan. Niihin lukeutui virkamiesten tukikohdat eli eräänlaiset virkamiestalot, joista käsin organisoitiin monia asioita palkanmaksuista alkaen.

Kuusisakaraisten Gutzeitin tähti-ikkunoiden koristamista taloista muodostui kyläyhteisöille paikoin edistyksen ilmentymiä. Ne tutustuttivat saloseutujen asukkaat uusimpiin teknisiin välineisiin. Syrjäseuduilla saatettiin nähdä ensimmäiset autot ja moottoripyörät yhtymän työnjohtajilla. Konttoreissa oli kenties kylän ainoa puhelin, jonne jännittynein mielin saavuttiin soittamaan kaupunkiin muuttaneelle sukulaiselle. Enso-Gutzeit levittäytyi näin aivan käsin kosketeltavasti osaksi ihmisten arkea, edistyksen airueena.

* * * * *

Enso-Gutzeit Osakeyhtiö vakiintui yhtiön nimeksi vuonna 1927, kun yhtiön pääkonttori siirtyi Jääsken kuntaan Ensoon, jonne yhtiön investointien painopiste myös painottui.. Suomen yleisin puulaji mänty kannusti luontevasti selluloosan keittoon, kun mäntypuun ominaisuudet tekivät Ensossa valmistetusta kartongista vahvaa. Yhtiön imago juurtui samalla suomalaiseksi osakeyhtiöksi, joka omalta osaltaan kantoi vastuuta nuoren valtion synnyttämisessä ja vankentamisessa.

Enso-Gutzeitin palveluksessa oleva henkilökunta oli sitoutunutta väkeä. Erilaiset vuosijuhlat muistuttivat siitä, kuinka osa työntekijöistä palvelivat yhtiötä vuosikymmeniä. Eläkkeelle siirtyneet saivat lahjapalkintoja ja myöhemmin sotien jälkeen kehitettiin ansiomitalien kolmitasoinen kategoria. Palkittu ja huomioitu henkilökunta työskenteli yhteisen päämäärän eteen uskollisesti.

* * * * *

Yhtiön työllistävä vaikutus näkyi monessa. Talvisaikaan maanviljelystöitä ei luonnollisesti ollut, joten miesväellä oli mahdollisuus jättää kotinsa jopa kuukausiksi ja hakeutua tukkilaistöihin suurille savotoille. Matkaan lähtivät pientilalliset sekä pääasiassa perheettömät poikamiehet, joille juureton elämäntapa sopi.

Tukkilaistyöt toivat lisätienistejä tarpeen mukaan myös pientilojen isännille. Aikaisemmin tilapäisiä rengin töitä tehneet saattoivat vastedes viettää talvet tukkilaiskämpissä ja kesät uittokämpissä. Työmiesten olosuhteet vaihtelivat, kun joskus oli yövyttävä maakuopassa, toisinaan jotenkin muuten.

Yhtiön vaurastuminen kohensi kausityöntekijöidenkin asemaa ja työskentelymukavuuksia pikkuhiljaa. 1920-luvulla vakiintuivat kuukausien mittaiset valtavat savotat, jotka työllistivät tuhansia. Kaikille halukkaille löytyi töitä taitojensa mukaan. Tukkilaiskämppiä rakennettiin ja asumisolot kohenivat.

Erityinen tukkilaiskulttuuri kukoisti ja ammattiryhmän identiteetti vakiintui, kun renkipojista tuli metsätyömiehiä. Vaarallinen työ oli kuitenkin fyysisesti raskasta, josta kaunokirjallisuuden ja elokuvateollisuuden luoma romanttinen sävy oli usein kaukana.

* * * * *

Metsurityötä 1950-luvun alussa. Kuva: ELKA

Sata vuotta myöhemmin tukkilaistyöt ovat historiaa, vaikka metsurityötä toki tarvitaan yhä esimerkiksi puunistutuksissa ja taimikonhoidossa. Hakkuissa harvesterit ovat nykypäivänä pääroolissa tehokkuutensa ansiosta. Turvallisuuskulttuurikin on kehittynyt huimasti sadan vuoden takaiseen nähden.

Puunhankinnan tehtävä on sama kuin silloinkin: hankkia puuta yhtiön tehtaille Suomessa ja neuvoa metsänomistajia metsien vastuullisessa hoidossa. Suurin osa Stora Enson tarvitsemasta puusta Suomessa ostetaan yksityismetsänomistajilta, tavallisilta suomalaisilta perheiltä.

* * * * *

Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.

Lue myös historiasarjamme edellinen osa: Historiaa: Metsäomaisuuden kasvattaminen vastasi puunhankinnan haasteisiin 1890-luvulla.

Suomen ensimmäinen Harvesting Partner -korjuukumppani aloitti Stora Enson puunhankinnassa
Lue kirjoitus
Stora Enson uudessa palvelussa metsänomistajalle maksetaan monimuotoisuuslisää
Lue kirjoitus
Stora Enso tähtää kasvaviin puunhankintamääriin kotimaassa
Lue kirjoitus