eMetsä
Tuplasti etuja puun takaa Toimi 16.10 mennessä! keyboard_arrow_right

Hyvin suunniteltu sukupolvenvaihdos saattaa tuoda metsänomistajalle monia etuja. Omaisuuden siirron aloittaminen hyvissä ajoin parantaa mahdollisuuksia käyttää verosuunnittelun tuomia mahdollisuuksia. Tämä puolestaan voi tuoda huomattavia säästöjä verrattuna siihen, että annetaan asioiden vain tapahtua itsestään. Jokaiseen sukupolvenvaihdoksiin liittyy aina omia erityispiirteitään, eikä sama malli sovi välttämättä kaikille.

Metsä merkitsee eri ihmisille eri asioita. Joillekin se on sijoitus, toisille paikka missä virkistäytyä tai harrastaa. Usein metsäomaisuus kulkee suvussa sukupolvelta toiselle. Metsäomaisuuden hallinnointiin liittyy monia juridisia, verotuksellisia sekä metsänhoidollisia seikkoja, joiden vuoksi metsänomistajan kannattaa suunnitella metsäomaisuuden siirto seuraavalle sukupolvelle huolellisesti ja hyvissä ajoin.

Huolellisella suunnittelulla toteutetaan paremmin sekä luovuttajan että luovutuksen saajien tavoitteet. Saattaa olla, että sukupolvenvaihdosta ei aina verotuksellisesti kannata toteuttaa kerralla vaan omaisuutta kannattaa siirtää pitemmän ajan kuluessa. Siksi suunnittelu ja toteutus kannattaa aloittaa ajoissa.

Suunnittelu ja toteutus kannattaa aloittaa ajoissa.

Sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa kannattaa ajatella kaikkea omaisuutta kokonaisuutena, eli mitä muita omaisuuseriä perillisille on joko nyt tai perittävän kuoltua siirtymässä metsäomaisuuden lisäksi. Mikäli joku perillisistä on erityisesti kiinnostunut metsästä mutta muut eivät, kannattaa tämä ottaa suunnittelussa huomioon esimerkiksi siten, että metsä luovutetaan yhdelle ja muut saavat rahaa tai esimerkiksi kesämökkitontin, jos sellainen on.

Mistä aloittaa?

Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu kannattaa aloittaa avoimella keskustelulla perillisten kanssa. Kun näkemykset, tavoitteet ja toiveet käydään läpi hyvissä ajoin luovuttajan eläessä, voidaan välttää monia myöhempiä epäselvyyksiä ja ristiriitoja. Kun yhteinen suunta löytyy, on myös sopivan toteutustavan valitseminen huomattavasti helpompaa.

Oikeaa hetkeä sukupolvenvaihdoksen suunnittelulle ei ole, sillä jokainen tilanne on erilainen. Eläkeiän lähestyessä aihe on kuitenkin ajankohtainen. Samalla kannattaa pohtia, mitä tavoitteita metsän omistamisella on ja edellyttävätkö ne varsinaista omistajuutta vai riittäisikö esimerkiksi hallintaoikeuden säilyttäminen samalla, kun omistusoikeus siirtyy seuraavalle sukupolvelle.

Metsänomistamisen ja sukupolvenvaihdoksen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikkien osallisten tulisi hallita metsätalouden yksityiskohdat. Puukaupat, metsänhoidon suunnittelu, sertifioinnit, suositukset ja monet käytännön toimet hoidetaan yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Apua on saatavilla myös esimerkiksi veroasioihin sekä metsänomistamisen työkaluihin ja palveluihin liittyen.

Kun metsänomistamisen perusasiat on sovittu ja käytännöt saatu käyntiin, metsästä huolehtiminen on usein vaivatonta. Hyvin hoidettu metsä tuottaa omistajilleen taloudellista hyötyä, mahdollistaa uusiutuvien raaka-aineiden käytön sekä sitoo tehokkaasti hiiltä. Näin metsä luo arvoa sekä nykyisille että tuleville sukupolville.

Sukupolvenvaihdos ja sen suunnittelu

Veljekset Tero ja Samu Valkonen ovat suurten pohdintojen äärellä. Ottaisivatko he vastuulleen nämä suvun metsät, joita on kasvatettu kolmen sukupolven ajan?

keyboard_arrow_right Lue koko tarina

Tiedä omat voimavarat

Vedä rauhassa henkeä. Kiirettä ei ole, etkä ole tilanteessa yksin. Joka vuosi tuhannet metsätilat vaihtavat omistajaa, ja valtaosa niistä siirtyy perhepiirissä seuraavalle sukupolvelle. Metsänomistaminen onkin eräänlaista viestikapulan siirtämistä sukupolvelta toiselle: olet jatkamassa aiempien polvien työtä omien arvojesi mukaisesti ja luomassa pohjaa tuleville sukupolville.

Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa kannattaa pysähtyä pohtimaan omaa elämäntilannetta sekä omia voimavaroja, aikaa ja kiinnostusta metsän hoitamiseen. Samalla on hyvä arvioida myös perillisten tilannetta, tavoitteita ja mahdollisia taloudellisia tarpeita. Jos jollakin perillisistä on parhaat mahdollisuudet tai halu jatkaa metsänomistajana, voi omistuksen siirtäminen olla luonteva ratkaisu.

Metsätilan sukupolvenvaihdos sisältää metsällisiä, taloudellisia ja juridisia kysymyksiä, joten prosessissa kannattaa hyödyntää asiantuntijan apua. Kokeneen metsäalan ammattilaisen avulla voidaan löytää juuri kyseiseen tilanteeseen sopiva ratkaisu sekä varmistaa, että omistajanvaihdos toteutuu sujuvasti ja kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman onnistuneesti.

Miten sitten edetä? Tee näin:

Ole yhteydessä asiantuntijaamme, joka selviää esimerkiksi kysymällä lähimmältä ostohenkilöltämme, valtakunnallisesta palvelunumerostamme tai lähettämällä pyyntö verkkosivujemme kautta. Käymällä tilanne ja tavoitteet läpi henkilökohtaisessa tapaamisessa asiantuntijan kanssa, löytyy varmasti jokaiselle itselle sopivin tapa hoitaa metsätilan sukupolvenvaihdos.

  • Keskustele asianomaisten kanssa. On tärkeää, että kaikki asianomaiset, puoliso ja perilliset ovat hyvin perillä asioista.
  • Ota yhteyttä paikalliseen metsäasiantuntijaan. Hän ohjaa sinut oman alueesi sukupolvenvaihdoksista vastaavan henkilön puheille.
  • Selvitä tilanteeseen sopivat ratkaisuvaihtoehdot (erilaiset kaupat, lahjoitus, myynti jne). Kiinnitä huomiota erilaisiin hyötyihin vaihtoehdoissa. Mikäli mahdollista, käytä apuna asiantuntijaa, sillä aiheeseen liittyy paljon myös juridisia asioita.
  • Valitse sinulle sopivin ratkaisu ja sen tuomat seuraukset
  • Pane toimeksi. Ratkaisun pohjalta osaat lähteä teettämään tarvittavia asiakirjoja ja lausuntoja. Selkeissä tapauksissa prosessi on ohitse nopeammin kuin voisi kuvitella.

Turvaa metsätilan tulevaisuus hallitulla sukupolvenvaihdoksella

Aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelu – tilaa maksuton asiantuntijakeskustelu.

Tutustu palveluumme
keyboard_arrow_right

Metsäverotus: 5 vinkkiä metsäverotukseen

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Onko yhtymän jäsenillä velvollisuus lunastaa toisen jäsenen osuutta?

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Metsätalouden verotus – usein kysyttyä

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus