fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Muista lannoitusetumme! 10 % alennus metsälannoituksesta yli 300 m3 kesäkorjuukelpoisen harvennuspuukaupan yhteydessä. Kysy lisää metsäasiantuntijaltasi! keyboard_arrow_right
26.10.2022

Metsänomistajien palvelut monipuolistuvat Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla loppuvuodesta 2022 alkaen, kun Stora Enso kasvattaa kotimaan puunhankintaansa Länsi-Suomessa. Samalla Stora Enso rekrytoi lisää metsäammattilaisia kasvavaan organisaatioonsa.

Tiedote: 26.10.2022

”Puuntuonti Venäjältä Suomeen päättyi keväällä 2022, ja tuontia korvataan nyt ennen kaikkea kotimaisella puulla. Kasvatamme puunhankintaa ja metsäasiantuntijoiden verkostoa Länsi-Suomessa, missä pystymme jatkossa palvelemaan metsänomistajia myös muissa metsäomaisuuden hoitamiseen liittyvissä asioissa”, kertoo ostojohtaja Sami Honkanen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Aiemmin kevään ja kesän aikana Stora Enso on vahvistanut puunhankintaansa Satakunnassa. Uudet toimipisteet perustettiin Kankaanpäähän ja Euraan. Nyt Stora Enso vahvistaa entisestään läsnäoloaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla rekrytoimalla lisää toimihenkilöitä puunostoon, metsänhoitopalvelujen tarjontaan sekä korjuun ja kuljetusten asiantuntijatehtäviin.

”Suunnitelmana on palkata yhteensä 14 metsäammattilaista Länsi-Suomen puunhankintaan. Lisäksi avaamme alueelle 2–3 uutta toimipistettä, joiden sijainnit päätetään loppuvuoden aikana. Stora Enson puunhankinnan kasvu tarkoittaa metsänomistajille puukauppatuloja, lisääntyviä metsänhoitopalveluja sekä paikallisille yrittäjille ja metsäammattilaisille työtä ja toimeentuloa”, Sami Honkanen kertoo.

Puunhankinnan rekrytoinnit Länsi-Suomessa käynnistyvät loppuvuoden aikana. Puunkorjuussa ja kuljetuksissa Stora Enso tekee yhteistyötä ammattitaitoisten yrittäjäkumppanien kanssa. Puuta kuljetetaan Länsi-Suomesta Stora Enson tuotantolaitoksille Etelä- ja Itä-Suomeen sekä Ouluun pääasiassa rautateitse.

Stora Enso valmistaa puusta uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita Suomessa 11 paikkakunnalla. Puupohjaisilla tuotteilla korvataan fossiilisia materiaaleja muun muassa pakkauksissa ja rakentamisessa.

”Stora Enson metsäasiantuntijat tekevät tuhansia puukauppoja suomalaismetsänomistajien kanssa joka vuosi. Puukauppojen ja metsänhoitopalvelujen avulla pidetään Stora Enson suomalaiset tehtaat käynnissä turvaamalla niiden puuhuoltoa nyt ja tulevaisuudessa”, Sami Honkanen sanoo.

”Tarjoamme rekrytoitaville metsäammattilaisille erinomaisen tilaisuuden päästä osaksi Stora Enson muutosmatkaa perinteisestä metsäteollisuusyrityksestä uusiutuvien materiaalien kasvuyritykseksi. Metsäasiantuntijamme ovat keskeisessä roolissa paitsi metsänomistaja-asiakkaiden kohtaamisessa, myös osana uusiutuvien tuotteiden valmistusketjua”, Stora Enson Suomen puunhankinnan henkilöstöjohtaja Jussi Lemmetty sanoo.

Stora Enson puunhankinnassa yli 60 kesätyöpaikkaa
Lue kirjoitus
Stora Enson pienoiskopterit kuvasivat tuhansia puita – hyönteistuho on mahdollista havaita yläilmoista
Lue kirjoitus
Stora Enso Suomessa jo 150 vuotta – uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita, joiden perustana ovat metsät
Lue kirjoitus