fbpx
eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Muista lannoitusetumme! 10 % alennus metsälannoituksesta yli 300 m3 kesäkorjuukelpoisen harvennuspuukaupan yhteydessä. Kysy lisää metsäasiantuntijaltasi! keyboard_arrow_right
5.4.2022

Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 2/10

Stora Enso hankkii nykyisin puuta tehtailleen eri puolelta Suomea. Puunhankinnan toimipisteitä on yhteensä 80 paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja Varsinais-Suomesta Lappiin.

Stora Enson alkuvaiheet Suomessa sijoittuivat kuitenkin Kotkan seudulle Etelä-Suomessa. Puuta hankittiin Kymijoen vesistön varrelta, mutta jo 1890-luvulla Hans Gutzeitin perustaman yhtiön puunhankinta laajeni vesistöjä pitkin Saimaalle.

* * * * * 

Maailmantalouden käänteet nostivat tummia pilviä nuoren yhtiön ylle vuonna 1873, kun monet Euroopan pörssit romahtivat. Puutavarakauppa ei ollut ensimmäinen kärsijä, mutta senkin vuoro tuli. Vuonna 1874 W. Gutzeit & Co:n omistajapohja laajeni, mikä lakkautti entisen yritysmuodon. Kotipaikkana säilyi Norjan Kristiania, ja yhtiömuoto oli nyt lähempänä osakeyhtiömallia. Seuraavana vuonna sahatavaraostot Britanniasta tyrehtyivät sen ja Venäjän välisen sodan uhan alla.  

Hans Gutzeit oli sitonut yhtiön varallisuutta metsiin, puuvarastoihin ja laitoksiin, joten aikoinaan korkeilla hinnoilla ostettuja tukkeja sahattiin, ja niistä saatua tavaraa myytiin jopa 40 prosenttia alemmilla hinnoilla. Gutzeit luopui yhtiön osakkeista ja toimitusjohtajan tehtävästä 1880, mutta yrityksen nimenä säilyi W. Gutzeit & Comp.  

Hans siirtyi Louis Friedländerin tuontiyritykseen Ranskaan, josta käsin hän markkinoi Gutzeitin sahatavaraa myös Belgiaan ja Saksaan. Kokenut Hans Gutzeit oli mainio valinta yhtiön puutavara-agentiksi. Markkina-alueen huomioiminen sen omalla maaperällään oli taktiikkana tehokasta, ja Ranskasta tuli yhtiön sahatavaraviennin ykkösmaa. 

* * * * * 

Kilpailu tukkipuusta kiristyi Suomessa 1880-luvun aikana, kun sahoja perustettiin yhä enemmän. Seuraukset näkyivät tukkien paksuudessa. 1870-luvun alussa pienin hyväksytty läpimitta oli ollut yhdeksän tuumaa, kun vuosikymmenen kuluttua luku oli seitsemän. Samaan aikaan uittokustannukset nousivat. 

W. Gutzeit & Co:n kekseliäs puunhankkija Ole Olsen Fald havaitsi Saimaan vesistöalueen laajat metsävarannot, jotka olivat Kymin ja Päijänteen hintoja huokeammat. Ongelmana oli yhtenäisen vesireitin puute Kotkaan saakka, mutta Saimaan ja Kymin vesistöjä erottavan kapean kannaksen ylitysvaihtoehtoja pohdittiin. Vuonna 1889 ongelma ratkaistiin, kun Gutzeit osti kannaksella sijainneen Rutolan rusthollin ja sen maille rakennettiin ylivientilaitos.

* * * * * 

Rutolan ylivientilaitos toi yhtiölle pitkäksi aikaa merkittävän kilpailuedun, koska puun hinta ja uittokustannukset laskivat huomattavasti. Saimaan vesistöalueen tukkeja oli aiemmin hyödynnetty paikallisilla pikkusahoilla kotimaan markkinalle tai tukkeja oli kuljetettu vuonna 1856 valmistunutta Saimaan kanavaa pitkin Viipuriin saakka.  

Rutola tarjosi W. Gutzeit & Co:lle monopolimaisen aseman, jossa ylivientilaitos mahdollisti käytännössä yksinoikeuden Saimaan metsäapajiin. Yritys kuljetti tukkipuut suoraan Kotkaan sahattavaksi vientiä varten. Miltei kaksikymmentä vuotta kestänyt asema päättyi vasta vuonna 1909, kun Halla-yhtiö rakennutti oman uittolaitoksensa vesistöjen välille. 

* * * * * 

Varppaaja. Kuva: ELKA

Hankinta-alueen laajeneminen kasvatti uittomatkojen pituutta ja määrää, mikä herätti kuljetuskaluston hankintatarpeen. Yhtiö tilasi kahdeksan varppausalusta suomalaisilta konepajoilta. Ne olivat valmistuessaan Saimaan voimakkaimpia puunkuljetusaluksia. Yksi varppaaja hinasi kehälautassa tavallisesti noin 17 000 tukkia. Lisäksi Gutzeitilla oli osuuksia eri vesistöjen yhteisissä lauttausyhtiöissä.  

Seuraava uittoinnovaatio oli nippu-uittoon siirtyminen vuonna 1894, jolloin kuljetettiin huikeat 82 000 tukkia Joensuusta Rutolaan. Niputus helpotti tukkien uittoa, kun suuria lauttoja ei tarvinnut purkaa ja kasata uudelleen kapeikkojen kohdalla. Sadan tukin nippuja oli mahdollista kuljettaa ehjinä jopa aallokossa. Niputuskoneiden kapasiteetti ei kuitenkaan riittänyt kaikkien tukkien niputukseen, vaan huomattava osa kuljetuksista tapahtui yhä kehälautoissa. Nippukoneet olivat käytössä vielä 1930-luvulla. 

* * * * * 

Puuraaka-aineen pitkänmatkankuljetuksiin käytetään nykypäivänä yleensä rautatietä, laivoja ja isoja HCT-puutavararekkoja. Stora Enso kuljettaa puuta tuotantolaitoksilleen Kotkaan, Ouluun, Honkalahteen, Imatralle, Heinolaan, Kemiin, Varkauteen, Anjalaan ja Inkeroisiin. Kristiinankaupungin ja Lahden tehtaat käyttävät Varkaudessa ja Heinolassa tehtyä kartonkia.

* * * * * 

Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.

Lue myös historiasarjamme edellinen osa: Metsien runsaat puuvarat houkuttivat norjalaisia Suomeen 1870-luvulla

Turvallisuusharjoittelu Stora Enso Metsällä
Lue kirjoitus
Stora Enso, Tornator ja WWF yhteistyöhön metsäpurojen puolesta
Lue kirjoitus
Koneteko Pitkänen vähentää päästöjä Stora Enson puunkorjuussa hiililaskennan avulla
Lue kirjoitus