Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 10/10
Puunhankinnan digitalisaatio asettuu luontevaksi osaksi yhtiön laajempaa digitalisaatiokehitystä siinä mielessä, että kun kehitys kerran alkoi, sen tarjoamiin mahdollisuuksiin on tartuttu yleisesti ottaen varsin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
Puunhankinnan digitalisaation tarina on osa laajempaa työn tehostumisen ja ihmistyön vähenemisen tarinaa. Ensi sijassa kehitys alkoi näkyä jo 1960-luvulta lähtien puunhankinnan talous- ja maksujärjestelmissä. Tuolloin irtauduttiin vanhasta mallista, jossa ensolainen työnjohtaja kulki ruskea nahkasalkku kädessä maakunnassa maksamassa palkkoja käteisellä.
Reikäkorttijärjestelmä ja maksuliikenne ottivat varhaisia askeleitaan kohti ATK:n aikakautta tavalla, joka on tulkittavissa digitalisaatioksi. Muutos näkyi ensin aluetoimistoissa ja metsäkonttorilla työskenteleville henkilöille, kun taas metsätoimihenkilöiden näkökulmasta muutos oli vielä taustalla.
Laajempi muutos käynnistyi 1980-luvulla. Yhtiössä alettiin tuolloin pohtia, miten aikaisemmin keskitetty työ saataisiin hajautettua.
Hajautettua järjestelmää kokeiltiin Enso-Gutzeitissa ensimmäistä kertaa vuoden 1984 aikoihin kuitenkin ilman verkkoyhteyksiä siten, että tiedot lähetettiin disketeillä postitse paikasta toiseen, siis käytännössä aluetoimistolle, jolloin tiedot saatettiin tallettaa keskitettyyn järjestelmään sähköisesti. Kokeilusta kuitenkin luovuttiin varsin pian, sillä tiedon eheydestä ja luotettavuudesta ei voitu olla varmoja. Periksi ei silti annettu.
Vain muutamaa vuotta myöhemmin keskitettyä toimistotyötä hajautettiin metsätoimihenkilöille tehtäväksi. Samoihin aikoihin digitalisaatio alkoi näkyä koneellisen mittauksen kehityksessä.
Ratkaisevaa siirtymää edusti Motomitta, joka hyväksyttiin viralliseksi mittausmenetelmäksi vuonna 1991 – laki kuitenkin lähinnä totesi jo edellisvuosikymmenellä tapahtuneen kehityksen. Laajemmin digitalisaatio on merkinnyt tehokkuuden kasvua, ja juuri tätä piirrettä ihmistyötä radikaalisti säästänyt uusi mittaustapa ilmensi erinomaisesti.
Digitalisaatio keskittyi pitkään rahaliikenteeseen liittyviin kysymyksiin. Muutosta tässä edusti 1990-luku. Vuonna 1992 käyttöön otettu metsätietojärjestelmän laajennus kattoi yhteyden hakkuukoneisiin, varastoihin ja autoihin. Näin saatiin koko operatiivinen ketju osaksi samaa langatonta järjestelmää.
Isompi muutos tuli hajautetun järjestelmän uudistamisen kautta silloisen metsätietojärjestelmän käyttöönotossa vuonna 1996, jolloin myös suunnittelu muuttui sähköiseksi ja koko suunnittelupuoli suuren joukon käyttöön.
Seuraava etappi oli kuljetustenohjaus ja ennen kaikkea kuljetusten optimointi – puhuttiin epo-projektista, ensolaisesta puunohjauksesta, jonka käyttöönotto tapahtui vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Sitä voidaan pitää yhtiön voimakkaan kasvun, kehityshakuisuuden ja optimismin ilmentymänä 1990-luvulla.
Järjestelmänä se oli yksityiskohtaisuudessaan ainutlaatuinen. Autot voi kytkeä aiempaa huomattavasti kiinteämmin yhteen siten, että kuljetusta voitiin ohjata kuormatasolla aikaisemmin varastotason ohjauksen ja tehtaiden toimitusmäärien sijaan. Kunnianhimon taso osoittautui kuitenkin turhan korkeaksi esimerkiksi vaihtelevien olosuhteiden vuoksi.
Pian suunnittelutyö nähtiin järkevimmäksi palauttaa yrittäjille, joilla oli parhaat edellytykset ja asiantuntemus tuntea ajo-olosuhteet. Vastaava kehitys tapahtui myös hakkuukonepuolella.
Tänä päivänä Stora Enson Suomen puunhankinnan keskeisimpiin sähköisiin järjestelmiin kuuluu eMetsä, joka on metsänomistajille tarkoitettu verkkopalvelu. Se pitää sisällään monia erilaisia työkaluja vaikkapa metsäverotuksen hoitamiseen, puukaupan tekemiseen ja yhteydenpitoon metsäasiantuntijan kanssa. Palvelussa on myös niin sanottu Virtuaalimetsä, joka loihtii metsätilasta kolmiulotteisen mallinnuksen metsävaratiedon perusteella.
Tulevaisuudessa yhä isompi osa puukaupoista ja muista sopimusasioista tehdään täysin digitaalisesti. Samalla metsävaratieto kehittyy ja tarkentuu, mahdollistaen yhä parempia palveluita metsänomistajille. Erilaisen datan hyödyntäminen on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä elementeistä.
Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.
Lue myös historiasarjamme edellinen osa: Historiaa: Metsänhoidon pitkät perinteet.
Metsänomistajana digitaalisessa ympäristössä: Tietoturva on yhteinen tehtävämme
Lue kirjoitus