eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right
Joulukahvit metsätoimistoillamme 5.12.2025 Katso paikkakunnat keyboard_arrow_right
2.12.2025

Stora Enso Metsässä on tarjolla kaikkiaan 74 kesätyöpaikkaa kesäksi 2026. Kesätyöntekijöitä haetaan oston ja operaatioiden, terminaalien, talouden, viestinnän, IT:n sekä asiakkuuksien tehtäviin. Lisäksi ensi kesänä on avoinna paikkoja myös ympäristöasiantuntijaharjoitteluun.

Stora Enso osallistui vuonna 2025 ensimmäistä kertaa Duunitorin toteuttamaan Tutkitusti Hyvä Kesäduuni -tutkimukseen sijoittuen hienosti toiseksi yli 200 kesätyöntekijää työllistävien yritysten sarjassa. Harjoittelijamme olivat tulosten perusteella tänäkin vuonna meihin hyvin tyytyväisiä työnantajana.  

Kesätyökokemukseen merkittävin vaikuttava tekijä oli tutkimuksen mukaan työyhteisön hyvä ilmapiiri. Lisäksi tutkimukseen osallistujat pitivät tärkeänä, että työpaikalla on joku, jonka kanssa voi keskustella mieltä askarruttavista asioista. Kaikkein parhaimpana osa-alueena kesäharjoittelijat kokivat työturvallisuuden ja reilun kohtelun. Saimme erinomaiset arvosanat erityisesti työturvallisuuteen perehdyttämisestä, sekä niin fyysisestä kuin psykologisesta turvallisuudesta.

“Työyhteisön tärkeys nousi kesätöissäni esille vahvasti. Ystävällisten ja erilaisten työkavereideni johdosta töihin oli mukava saapua joka aamu ja työpäivät pysyivät koko kesän mielekkäänä.”

Lisätietoja Stora Enso Metsän kesätöihin liittyen ja avoimet kesätyöpaikat löydät osoitteesta www.storaensometsa.fi/ura

Stora Enso, Tornator ja WWF yhteistyöhön metsäpurojen puolesta

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Yli 70 kesätyöntekijää aloittaa Stora Enso Metsässä

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus

Metsänomistajat voivat tutustua oman metsänsä monimuotoisuustietoihin Stora Enson verkkopalvelussa

keyboard_arrow_rightLue kirjoitus