Stora Enso Suomessa 150 vuotta – Puunhankinnan historiasarjan osa 8/10
Metsäteollisuuden koneellistuminen on pitkän aikavälin ilmiö, joka näkyi metsätöissä varhain. Erilaisia traktoreita oli käytössä jo 1920-luvulla. Todellinen läpimurto tapahtui vasta maailmansotien jälkeen, kun maataloustraktorit korvasivat hevosia myös metsissä.
Metsätraktoreita kehiteltiin jatkuvasti soveliaimmaksi metsäajoon, kunnes ruotsalainen Bamse oli ensimmäinen ainoastaan metsäoloihin valmistettu traktori. Suomeen Bamset saapuivat 1960-luvulla.
Samalla vuosikymmenellä Suomeen hankittiin pohjoisamerikkalainen runko-ohjattava pyörätraktori Timberjack, jonka avulla voitiin käsitellä suuria runkoja. Laite oli kuitenkin Suomen oloihin liian jykevä.
1970-luku oli metsätraktorien voittokulkua. Ne putsasivat metsät järein ottein, mikä synnytti korjuujälkiä kauhistelevia kirjoituksia lehdissä. Enso-Gutzeit vastasi kehitykseen ja kritiikkiin pienemmillä traktoreilla.
* * * * *
Valtio teetätti 1970-luvulla tutkimuksen koneellisen puunkorjuun taloudellisista mahdollisuuksista Suomessa. Tuolloin tutkimus perustui lähinnä koneiden prototyyppien tarkasteluun, kun sarjatuotantojen käynnistäminen vaati aikaa. Tuloksissa todettiin, että ihmistyö oli taloudellisesti kannattavampaa harvennushakkuissa ja moottorisahoille tehdyissä kaadoissa.
Kuitenkin muutos oli aistittavissa. Itsestäänselvyys oli, että ihmistyön kustannukset nousisivat jatkuvasti, ja investoinnit monitoimikoneisiin tulisivat johdattamaan koneellistumisen yleistymiseen. Ihmistyö oli edelleen välttämätöntä korjuuketjuissa, mutta vähenevästi.
Järeimmät koneet jäivät taka-alalle, kun 1980-luvulla ryhdyttiin panostamaan niin sanottuihin keskiraskaisiin koneisiin. Ne nähtiin tulevaisuuden laitteina. Metsänomistajien kriittinen palaute metsien korjuujäljistä oli vaikuttanut suoraan tekniseen kehitykseen.
Sen sijaan keskiraskaiden koneiden tuotosmäärä ja tehokkuus eivät olleet keskiluokkaa, vaan kehityksessä onnistuttiin nostamaan tehokkuutta.
* * * * *
Metsähakkuusuunnitelmat muokkaantuivat koneiden mukana yhä tarkemmiksi. Hakkuumenetelmät kehittyivät metsätraktoreiden liikkumisen ehdoilla metsäpalstoilla. Toisaalta konekaluston valikoima laajeni jatkuvasti siten, että voitiin valita sopiva kone kohteen mukaan.
Enso-Gutzeit luopui omista monitoimikoneistaan vasta 1980-luvun lopulta alkaen. Tämä tuki yhtiön uutta linjaa, jossa keskityttiin olennaiseen karsimalla turhaa omistusta.
Osasyynä oli metsureiden vähyys. Heitä tarvittiin vielä pitkään esimerkiksi koivun korjuuseen. Koivu on puulajina haastavampi koneellisesti korjattava kuin muut puulajit.
Koneita myytiin sopimusurakoitsijoille, jotka olivat usein palkattuja entisiä metsureita. Ala koki tässä yhteydessä ammatinkuvan muutoksen. Koneyrittäjyys muutti osaltaan metsäteollisuusalan työllisyyttä palkkatöistä yksityisyrittäjyyteen.
Metsäkoneyrittäjien joukko kasvoi. Osa heistä vaurastuikin huomattavasti, jos he onnistuivat pitämään koneensa käynnissä jatkuvasti. Enso-Gutzeit oli viimeisiä suuria yhtiöitä, joka käytti omia koneita vielä metsäajossa.
Koneellistuminen oli puunhankinnan tehostumisen tärkein avain. Metsänomistajat, alihankkijat sekä metsäpienyrittäjät olivat saaneet omat sektorinsa metsäteollisuuden isossa pyörässä. Vuosisadan alun hevos- ja ihmisvoiman käytöstä sekä uitoista oli siirrytty aivan uudelle tasolle, joka kokonaisuutena eteni käsikkäin koko Suomen sodan jälkeisen vaurastumisen ja vientiteollisuuden kanssa.
* * * * *
Artikkeli on tehty yhdessä Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa ja siihen on käytetty eri lähdeteoksia ja haastatteluja.
Lue myös historiasarjamme edellinen osa: Historiaa: Metsämieskulttuuria ja alihankintaa 1950–1960-luvuilla.
