Metsäpalstan hakkuut keskeytyivät, kun motokuski näki viereisessä puussa liito-oravan. Toimivan päätöksenteon ansiosta leimikosta voi nyt tulla pysyvästi suojeltua metsää. Miten kaikki tapahtui?
Joen Metsä Oy:n metsäkoneenkuljettaja Juha Tukiainen oli saanut hakkuut käyntiin joulukuun alussa, kun tuli aika pitää evästauko. Tukiainen oli hörppäämässä termoskahvia, kun näki liikettä silmäkulmallaan.
– Luulin sitä ensin linnuksi. Kun hahmo kiersi rungon samalle puolelle kuin minä, niin huomasin, että sehän oli liito-orava.
Ensin matkaa oli 15–20 metriä, kunnes vain harvoin valoisaan aikaan liikkuva yöeläin liiteli Tukiaisen silmien edessä aivan viereiseen puuhun. Pieni metsikkökuvio oli liito-oravalle mieluinen: vanhaa kuusikkoa, jonka lomassa kasvoi kookkaita koivuja ja haapoja.
Tukiainen soitti havainnostaan heti Joen Metsän työnjohtajalle Eemeli Haaraselle. Hakkuut päätettiin keskeyttää, kunnes tilanne on selvitetty tarkemmin.
Haaranen otti seuraavaksi puhelun Liperin alueen Stora Enson metsäasiantuntijalle Vesa Parkkiselle.
Luulin sitä ensin linnuksi. Kun hahmo kiersi rungon samalle puolelle kuin minä, niin huomasin, että sehän oli liito-orava.
Miehet vierailivat palstalla vielä samana päivänä. Parkkinen soitti seuraavalle käynnille mukaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntijat.
– Totesimme yksissä tuumin, että alue on erinomaisen hyvä kohde liito-oraville.
Pesäpuuta ei löytynyt, mutta hangen pinnalla olevat koivunurvut kielivät syömäjäljistä.
Parkkinen sanoo, että yöeläjänä liito-oravasta on harvoin näköhavaintoja, joten sen tunnistaminen tapahtuu usein juuri erilaisia jälkiä seuraten – papanat näistä tunnetuimpina.
Metsäala kantaa vastuunsa
Harvinaiset havainnot korostavat myös metsäalan vastuullisen toiminnan merkitystä. Parkkinen sanoo, että Juha Tukiainen ja Eemeli Haaranen toimivat esimerkillisesti ja kantoivat vastuunsa juuri oikealla tavalla.
– Liito-oravan elinympäristöstä ei ollut ennakolta paikkatietoa. Luonto pääsi yllättämään, ja kuljettajan oikea toiminta varmisti, että liito-oravan elinolosuhteet säilyivät.
Kun katselmus ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa oli tehty, Parkkinen soitti metsänomistajalle ja esitti kaksi vaihtoehtoa: parhaassa tapauksessa metsästä tehtäisiin pysyvä, yksityinen luonnonsuojelualue. Muussa tapauksessa ympäristötuella voitaisiin rauhoittaa alue kymmenen vuoden ajaksi ja katsoa sen jälkeen, ovatko liito-oravat muuttaneet, jolloin metsä voidaan uudistaa. Tätä juttua tehdessämme suojelumalli ja sen ehdot olivat vielä muodostumassa.
Palstan omistaja, liperiläinen Pekka Pulkkinen oli heti suojelun kannalla liito-oravasta kuultuaan.
– Onhan tämä uusi ja ihmeellinen asia. Uhanalainen eläin omassa metsässä! hän huudahtaa.
Pulkkisen palsta on 2,3 hehtaarin kokoinen. Puustoarvio oli lähes 500 kuutiota. Hän arvioi, että jykevät kuuset voivat olla yli satavuotiaita. Metsikkö on ollut olemassa jo hänen isänsä elinaikana 52 vuotta sitten, ja isäntä itsekin lukeutuu ikämiehiin.
”Onhan tämä uusi ja ihmeellinen asia. Uhanalainen eläin omassa metsässä!”
Hän muistelee, että edelliset havainnot liito-oravista samalta seudulta ovat 20 vuoden takaa. Pulkkinen ei itse ole liito-oravaa nähnyt, mutta aikoo jalkautua metsään heti lumien väistyttyä.
– Jos sieltä löytyy kumppani, niin toivottavasti jäävät pesimään.
Miten metsä suojellaan?
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Mika Pirinen sanoo, että metsäyhtiöiden metsäasiantuntijat ja valveutuneet metsänomistajat ovat avainasemassa suojelukohteiden saattamisessa viranomaisten tietoon. Liito-oravan osalta varsinaisia rajauspäätöksiä ei enää tehdä, vaan vastuuta on siirretty metsäalan toimijoille.
Pulkkisen toiveissa oli, että palsta hyväksyttäisiin pysyvään suojeluun. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Anita Rämö kertoo, että METSO-ohjelma mahdollistaa yksityisten suojelualueiden perustamisen. Tällöin maapohja jää metsänomistajan omistukseen, mutta puustoon ei saa enää koskea.
– Maanomistajille maksetaan käypä korvaus, ja koska se on verovapaata tuloa, summa on enemmän kuin mitä puukaupassa saisi, Rämö sanoo.
Taustalla on aina metsänomistajan oma päätös.
– Jos pysyvän suojelun kriteerit täyttyvät, metsänomistajista 95 prosenttia päätyy suojelun kannalle.
Metsänomistajalle taloudellisestikin arvokas pysyvä suojelu liito-oravan johdosta on kuitenkin kohtalaisen harvinainen asia. Pohjois-Karjalan ELY:n alueella niitä muodostetaan liito-oravien suojeluun yhdestä viiteen vuodessa.
Määrärahat ovat vähentyneet, ja Rämö kertoo, että mukaan päästäkseen palstan tulee olla kaikkein otollisinta ykkösluokkaa. Yksityisiä luonnonsuojelualueita perustettiin vuonna 2021 Pohjois-Karjalassa 32 kappaletta.
Jos pysyvän suojelun kriteerit täyttyvät, metsänomistajista 95 prosenttia päätyy suojelun kannalle.
Yhtenä kriteerinä suojelun vaihtoehtoja punnittaessa on pinta-ala. Nyrkkisääntönä on, että alle neljän hehtaarin määräalat suojellaan Metsäkeskuksen määräaikaisella ympäristötuella. Se korvaa kymmenen vuoden hakkuutulot ja korvaus on veronalaista tuloa. Kymmenen vuoden kuluttua tukea voidaan hakea uudestaan.
Suojelutilanteen päätös
Tätä juttua tehdessä helmikuussa 2022 päätösprosessi oli vielä kesken. Puhelinhaastattelun aikana Vesa Parkkinen harmitteli 2,3 hehtaarin mahdollista jäämistä pysyvän suojelun ulkopuolelle. Kohde rajoittuu toisen maanomistajan vanhan metsän palstaan, ja ne täydentäisivät toinen toisiaan. Paikka olisi täydellinen, ja maanomistaja on silminnähden ylpeä metsänsä uudesta löydöksestä.
Määräaikaisen tai pysyvän suojelutoimen lisäksi liito-oravan elinympäristön säilyminen voidaan huomioida hakkuuohjeistuksella.
Liito-orava
- EU-alueella erityisesti suojeltava laji
- Hieman oravaa pienempi
- Liikkuu yöhämärässä puusta puuhun liitämällä
- Kolopesijä
- Syö haavan, lepän ja koivun norkkoja sekä lehtiä
- Elinympäristö varttuneet rehevät sekapuumetsiköt ja kolopuita, tavataan myös taajamissa
- Metsänkäsittelyssä pienialaiset lisääntymis- ja levähdysalueiden puut säästetään sekä varmistetaan kulkuyhteydet ”puukäytävillä”.
- Liito-oravan tunnetut alueet ovat nähtävissä osoitteessa laji.fi
- Eliölajien LajiGIS-tiedot siirretään säännöllisesti metsätoimijoiden omiin paikkatietojärjestelmiin.
Artikkeli on julkaistu Terve Metsä-lehdessä 1/2022
Teksti: Juha-Pekka Honkanen
Kuva: Pasi Parkkinen / Vastavalo.net
