Puun hinta vakiintunut korkealle tasolle
Maailman kauppapolitiikan poikkeukselliset ajat ovat lisänneet epävarmuutta vientialoilla, mutta kotimaan puukauppa on pysynyt toistaiseksi vakaana. Stora Enson suurin muutos on Oulun uuden kartonkilinjan onnistunut startti, joka lisää pitkäaikaisesti puun kysyntää Pohjois-Suomessa.
Puukauppa nyt
Kotimaisen puun hinnannousut ovat tasaantuneet, mutta pysyneet edelleen korkealla. Kotimaan puun ostomäärät ovat vakiintuneet hyvälle tasolle, ja puumarkkinoiden kehitys on ollut suotuisaa metsänomistajille.
”Tasainen tukki- ja kuitupuun kysyntä sekä hintakehitys verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen suosii puukauppaa suunnittelevaa metsänomistajaa, vaikka globaalit muutokset tuontitulleissa varjostavatkin vientiteollisuuden näkymiä”, kertoo ostojohtaja Sami Honkanen.
Oulun uusi kartonkilinja
Oulun uusi kartonkilinja starttasi maaliskuun lopulla ja tuotantoa kasvatetaan pikkuhiljaa. Täydessä käynnissä tehtaan vuosittainen puunkäyttö kasvaa miljoona kuutiometriä. Puumäärä tarkoittaa noin 200 lisätyöpaikkaa puun hankintaketjuun ja metsänhoitoon, millä on suuri aluetaloudellinen vaikutus.
”Aloitimme puunhankinnan Oulun tehtaan kasvaviin tarpeisiin jo viime vuoden puolella ja etenemme nyt vakaasti suunnitelmien mukaan”, sanoo ostojohtaja Sami Honkanen.
Bonusta puukaupoista, alennuksia metsänhoidosta
Uudistimme metsänomistajan etuohjelmaamme. Nyt bonusta kertyy edellisistä puukaupoista aiemman neljän vuoden sijaan kuuden vuoden ajalta. Toisin sanoen, myös pienemmillä metsätiloilla, joissa puukauppaa tehdään harvemmin, pääsee bonusetujen piiriin. Stora Ensossa maksettava bonus on aina normaalia puukauppatuloa metsänomistajalle. Lisäksi etutason noustessa saa myös alennusta metsänhoitopalveluistamme.
Puukaupan osalta ostoslistan kärjessä ovatkin jo sulanmaan toimituksiin sopivat kohteet, erityisesti kesäharvennukset. Metsät ja tiet ovat jo monin paikoin lumettomia, joten metsäkäyntejä on vaivaton tehdä. Puukaupan suunnitelmia tehtäessä hoituvat samalla kertaa myös sopimiset metsänhoidosta.
Monimuotoisuuskauppa laajenee
Stora Enson Monimuotoisuuskauppa on laajentunut koko Suomeen, ja metsänomistajien kiinnostus luontoarvot huomioivaan metsänkäsittelyyn on kasvussa. Päätehakkuiden uudessa palvelussa, monimuotoisuuskaupassa, jätetään hakkuualalle tuplamäärä säästöpuita ja tekopökkelöitä. Tästä Stora Enso maksaa metsänomistajalle hinnanlisää 50 senttiä kuutiometriltä koko puukaupan määrille.
Vielä suuremman taloudellisen hyödyn metsänomistaja saa FSC-sertifioidusta puusta. Myös pienemmät metsätilat voivat liittyä Stora Enson FSC:hen ryhmäsertifioinnin kautta. Tällöin Stora Enso vastaa ryhmän hallinnoinnist aja toiminnasta sekä tukee ryhmän jäseniä vaatimusten toteutumisessa. FSC mahdollistaa hyvän taloudellisen tuoton ja ympäristöarvojen huomioimisen suunnitelmallisesti ihan kuviotasolle asti.

,
Sami Honkanen
ostojohtaja
Stora Enso Metsä

Stora Enso kannustaa suomalaisia metsänomistajia harvennushakkuisiin
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus
Stora Enso analysoi Metsäkeskuksen ensiharvennustulokset
keyboard_arrow_rightLue kirjoitus