eMetsä eMetsä keyboard_arrow_right

Silta yli virtaavan veden – vesiensuojelu puunkorjuussa

Pienvedet ja niiden lähiympäristöt ovat monimuotoisia elinympäristöjä erilaisille putkilokasveille, sammaleille, kaloille ja vesihyönteisille, ja niissä elää monia uhanalaisia lajeja. Metsätalouden vesiensuojelun keinoin pyritään säilyttämään näiden eri lajien elinvoimaisuus. Leimikoilla olevien purojen, norojen ja isojen ojien ylitystä pyritään ensisijaisesti välttämään, jotta ei aiheuteta penkan sortumisesta johtuvaa ravinnehuuhtoumaa ja sitä kautta vesistöjen rehevöitymistä

Stora Enso Metsässä on kiinnitetty viime vuosina erityistä huomiota vesiensuojeluun, ja olemme kouluttaneet henkilöstöämme metsätalouden vesiensuojelun ajankohtaisiin aiheisiin. Vesiensuojelu on tärkeässä osassa puunkorjuun suunnittelussa ja toteutuksessa. Stora Enson vesiensuojelun pääperiaate on, että hakkuissa ja metsänhoidossa minimoidaan kiintoaineksen ja ravinteiden liikkeellelähtö veden mukana.

Jos oja, puro tai noro on ylitettävä esimerkiksi puutavaran kuljettamisen vuoksi, oiva keino pienvesien suojeluun ja ravinnehuuhtoutumien estämiseen on rakentaa hakkuukohteen puista tukeva silta, jota pitkin puut voidaan kuljettaa vaurioittamatta puron tai ojan piennarta. Stora Enso Metsä on ottanut käyttöön kantavien, väliaikaisten puusiltojen rakentamisen osana vesiensuojelutoimenpiteitä.

Stora Enso Metsässä on kiinnitetty viime vuosina erityistä huomiota vesiensuojeluun, ja olemme kouluttaneet henkilöstöämme metsätalouden vesiensuojelun ajankohtaisiin aiheisiin.

Suojavyöhyke on vesistöön rajautuvan leimikon osa, jossa metsää ei käsitellä tai sen käsittely on rajoitettua. Stora Enso noudattaa PEFC- ja FSC-sertifiointijärjestelmien vaatimuksia suojavyöhykkeiden osalta. Suojavyöhykkeet sitovat ravinne- ja kiintoainehuuhtoumaa, ja ne muodostavat myös kostean mikroilmaston, missä moni kasvi- ja eläinlaji viihtyy. Suojavyöhyke tarjoaa riistalle ravintoa ja suojaa, ja järven suunnasta katsoessa suojavyöhykkeen maisemallinen merkitys on erittäin suuri. Vesistöjen suojavyöhykkeillä kasvaa usein hieskoivua, haapaa ja raitaa, joilla ei ole niinkään taloudellista merkitystä, mutta ne ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden kannalta lisäämällä sekapuustoisuutta ja lahopuujatkumoa, mistä monet lajit ovat riippuvaisia.

Oikea korjuuajankohta ja tarpeeksi leveät suojavyöhykkeet tärkeitä

Suojavyöhykkeellä ei saa tehdä maanmuokkausta, lannoitusta, kantojen korjuuta, pensaskerroksen raivausta ja kemiallista torjuntaa. Suojakaistalta voidaan poimia puita, kunhan vyöhykkeellä ei ajeta koneilla.

Vesistöjen ja pienvesien herkkyys vaikuttaa siihen, kuinka leveiksi suojavyöhykkeet on hyvä rajata. Mitä herkempi vesistökohde on, sitä leveämpi suojavyöhyke kannattaa jättää. Herkkyyteen vaikuttaa muun muassa maanpinnan kaltevuus, maalaji ja pintaveden liikkuminen sekä määrä. Suojakaistan leveys PEFC-metsäsertifioinnin vaatimusten mukaan on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Vyöhyke voidaan rajata tätä leveämmäksikin, lisäämällä leveyttä herkillä osuuksilla.

Maan muokkaamisessa pätevät samat suojaetäisyydet kuin hakkuissa. Muokkauksessa rikotaan maanpintaa vain tarpeellisilta osin ja muokkausta ei uloteta ojiin saakka, vaan ojien reunaan jätetään muokkaamaton piennar. Muokkausmenetelmän oikealla valinnalla vähennetään kiintoaineksen irtoamista ja ravinteiden kulkeutumista pois muokkausalueelta.

Leimikon oikea korjuuajankohta on vesiensuojelun kannalta oleellista. Soistuneille, pehmeille maille on syytä mennä paksun lumen ja roudan tai kuivan kesän aikaan, jolloin vältytään ajourapainaumilta ja maanpinnan rikkoontumiselta. Erityisesti on varottava painaumauria suoraan vesistöön. Osalla Stora Enson työmaita käytetään Rätt metod -puunkorjuumenetelmää, jonka yhtenä tavoitteena on vähentää ajourapainaumia optimaalisella ajourasuunnittelulla.