Tuota uusiutuvuuden käsitettä olemme jo alkaneet avaamaan asiakkaillemme. Viime viikolla järjestimme tosiaikaisen webinaarin netin kautta kansainvälisille pakkaajillemme, jossa esittelimme puuhun perustuvan kuitupakkauksen etuja uusiutumattomiin verrattuna sekä kerroimme pakkausinnovaatioistamme.
Vastasimme yleisöltä tulleisiin kysymyksiin, mutta lisäksi esitimme kysymyksiä myös yleisölle mielenkiinnon ylläpitämiseksi tunnin lähetyksen aikana. Eräs kysymyksistämme kuului: miten kauan Euroopan metsiltä kuluu aikaa miljoonan 2 dl pahvikupin raaka-aineen tuottamiseen? Vaihtoehtoina oli 7 minuuttia, 30 sekuntia, seitsemän sekuntia ja alle yksi sekunti. Vain 30% vastaajista uskalsi valita viimeisen, oikean vaihtoehdon. Kun lisäksi kerroimme, että vain hieman yli puolet Euroopan metsien vuosikasvusta käytetään, lopun päätyessä hiilinieluksi, uskon, että saimme herätettyä yleisön mielenkiinnon. Tuon karttuvan ja alati kasvultaan kiihtyvän nielun kokoa kuvasimme siten, että kerroimme sen imaisevan koko Euroopan vuotuiset maaliikenteen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt sisäänsä.
Suomen metsien hiilinielut ovat hyvässä kunnossa. Niiden kasvattaminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus, sillä puusta saatavat rakennus- ja pakkausmateriaalit korvaavat loppukäytössä usein paljon hiili-intensiivisempiä vaihtoehtoja, uusiutumattomia voimavaroja, muovia, betonia, terästä. On löydettävä tasapaino, jossa metsät pysyvät hyvässä tuottoiskussa, mutta samalla monimuotoisuus ja muut luontoarvot turvataan. Kestävästä metsänhoitokulttuuristamme voimme olla ylpeitä, sillä sen avulla olemme turvaamassa puuhuoltoa jatkossakin tavalla, joka mahdollistaa monien eri tavoitteiden samanaikaisen saavuttamisen.
Webinaarimme kokonaisuudessaan löydät kirjoittautumalla osoitteeseen:
http://www.business-review-webinars.com/webinar.php?c=pl&id=43668d28c8ec43768fe11d5cb5e2dcb0
Kestävän uusiutuvuuden käsitettä availemme jatkossakin eri tavoin, eri foorumeissa.
Ohto Nuottamo



Jaa Twitterissä
Lähetä sähköpostilla