Erikoistutkija Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitokselta antoi kesäkuun Terve Metsässä (sivu 14) etelänsuomalaisille turboreseptin kuusikonkasvatukseen. Resepti puhututti metsäammattilaisia, etenkin 2. harvennuksen ajoitus.
Ripottelin Hynysen reseptin vaiheet omaan elämääni. Jos minulla olisi hyväpohjaista metsämaata Etelä-Suomessa, niin näin metsän ja minun tarina etenisi vuosi vuodelta.
Kesä 2012: Puukauppa, moto töihin ja syksyllä energiahavujen korjuu. Ison osan metsätuloista jätän Tähtitilille 5 % korkoa kasvamaan ja pienen osan käytän muihin hankintoihin.
Kevät 2013: Kaivurimieslaikkumätästää ja samalla tekaisee myös kuusen istutuksen koneella. Viljelylaskuja varten siirrän vähän rahaa Tähtitililtä ja uudistuskulut hyödynnän verovähennyksinä.
Syksy 2016: Kuusentaimet ovat 1 metrin mittaisia ja teen varhaisperkauksen. Kaikki lehtipuut pois! Perkauksen teen itse, sillä olen 51 vuotiaana hyvässä kunnossa ja sormen vahvuisten vesojen sahailu on mukavaa puuhaa. Raivaussahan hankintakulut vähennän metsäverotuksessa.
Kesä 2018: Teen Tähtitilistä jatkosopimuksen. Uusi korko on noussut mukavasti, nyt 6,03 %...
Syksy 2023: Puut ovat 5 metrin mittaisia. Taimikonhoidossa jätetään 1800 kasvatettavaa puuta hehtaarille (3,99 m ongenvavalla pyörähtämällä koealaan jää 9 tainta = 1800 kpl/ha). Tämän työn tekee ammattimetsuri, koska itse tehtynä kuitenkin jättäisin taimikon liian tiheäksi. Tässä kohtaa maustan Hynysen reseptiä ja kuusten lisäksi jätetään sekapuustoksiluontaisia rauduskoivuja. Tähtitilistä tehdään toinen 5-vuotis jatkosopimus, uusi korko on tippunut 4,5 %:iin.
Kesä 2028: Tähtitilin kolmas jatkosopimus, korko palannut takaisin tasan 5 prosenttiin.
Kevät 2030: Täytän 65 vuotta ja onnistun jäämään terveenä eläkkeelle, vaikka pomoni toivoo minun vielä jatkavan muutaman vuoden. Samalla nostan Tähtitililtä kaikki rahat ja kiertelen vähän maailmaa kuin entinen lottovoittaja.
Talvi 2039: On ensiharvennuksen ja puukaupan aika. Metsä on 26-vuotias, ja moto poistaa puolet puista noin 15 metrin mittaisena. Rahat jätän lihomaan Tähtitilille, korko on 5,5 %.
Kesä 2044: Lannoitan metsäni typpipitoisella metsälannoitteella. Tutkimusten mukaan metsän tuotto paranee liki 20 %. Uskon tämän ja saan kiihtyvänturbokasvun ansiosta päätehakkuutulot aikaisemmin käyttööni. Tämä on tärkeää, koska olen jo 79 vuotias.
Talvi 2048: On toisen harvennuksen aika, kun metsä on 35 vuotias. Nyt tulee jo mukavasti tukkipuuta ja tuloja. Samalla päätän tehdä sukupolvenvaihdoksen. Teemme metsätilan osalta sukupolvenvaihdoksen poikani 40-v. syntymäpäivän kunniaksi. Lupauduin jäämään pehtoriksi hoitamaan tilan asioita. Samalla nostan kertyneet Tähtitilivarat kodin remonttia varten.
Kesä 2054: Teemme pojan kanssa toisen typpilannoituksen. Kuusikon turboruuvia kiristetään edelleen ja nyt metsän kasvaa kohisten. Näin ainakin kuvittelen kuulevani, vaikka en ole kuullut vuosiin heinäsirkan siritystä.
Kevät 2064: Metsä on nyt 51-vuotias, ja on aika uudistaa. Lannoitusten ansiosta metsikön uudistusikä lyheni neljällä vuodella Hynysen reseptistä. Itse olen nyt 99 vuotta. Poika lupasi käyttää osan puukauppatuloista ensi vuoden syntymäpäiväjuhliini.
Juha Hanni



Jaa Twitterissä
Lähetä sähköpostilla