Olen 28- vuotias maastohiihtäjä Joensuusta . Opiskelen hiihdon ohella Itä-Suomen Yliopistossa kauppatieteitä, sivuaineena metsätieteet. Harjoituskauteni on sujunut ongelmitta, olen onnistunut tekemään ehjän harjoituskauden ja uskon ainakin harjoitelleeni riittävästi . Olen ollut terveenä melkein koko vuoden, joten tavoitteena on tehdä hiihtourani paras talvi. B-maajoukkueeseen kuulumisen myötä on leirivuorokausien määrä lisääntynyt huomattavasti aikaisempiin vuosiin verrattuna. Toukokuun lopusta lähtien olen ollut omien laskujeni mukaan 80 vuorokautta harjoitusleireillä, joten melkein puolet kesästä ja syksystä vietän jossain muualla kuin kotona.
Paras tapa rentoutua ja palautua leirin rasituksista on mennä kesäisin mökille. Mökillä ollessani teen palauttavana harjoituksena hyvin usein metsätöitä tai vaihtoehtoisesti lähden koirani kanssa pitkälle sauvakävelylenkille suolle. Nämä päivät ovat minulle tärkeitä harjoituskaudella, koska saan mökillä viettäminä päivinä mielelle ja keholle lepoa.
Kilpailukausi on tullut jo avatuksi tätä kirjoittaessani, vaikka luonnon lunta ei juuri missään päin Suomea ole riittävästi maastohiihtoon. Monilla paikkakunnilla on säilötty lunta viime talvelta ja näin ollen on myös pystytty pitämään ensimmäiset kisatkin. Tulokseni kisoissa ovat parantuneet kisa kisalta, joka on hyvin tyypillistä minulle alkutalvesta. Vaikka tulokset ja kunto ovat parempia kuin aikaisempina vuosina, niin Rukan maailmancup jäi osaltani väliin, koska en mahtunut Suomen joukkueeseen. Harmitti katsoa kisat kotisohvalta, koska kotimaan maailmancup oli alkukauden päätavoitteeni. Mutta harjoitukset jatkuvat ja kunto tuntuu hyvältä seuraavia kovempia koitoksia ajatellen, joten seuraavissa kisoissa tavoitteena on hiihtää entistä kovempaa.
Lunta ja hiihtämään pääsyä odotellessa kannattaa kuntoilijoidenkin valmistautua alkavaan hiihtokauteen liikkumalla monipuolisesti. Kävely- ja juoksulenkkien ohella suosittelen myös kuntoilijoille kuntosalilla käyntiä, koska hyvä lihaskunto helpottaa hiihtämisen aloittamista sitten kun saadaan tarpeeksi lunta maahan.
Hyvää loppuvuotta ja joulun odotusta!
Kari Varis
Linkki: Val di Fiemmen MM-kisat 2013
Linkki: Sotshin Olympialaiset 2014



Jaa Twitterissä
Lähetä sähköpostilla