Keräsin seitsemän mieleeni tullutta asiaa siitä, miten metsänomistaja voisi ansaita enemmän rahaa, kun hoitaisi metsäasioita ajallaan ja ennakoiden. Nämä kaikki löytyvät jo täältä sivuiltamme ja kollegani ovat kirjoittaneet asioista omissa blogeissaan, mutta tässä nyt minun mielestäni seitsemän tärkeää asiaa:
1. Päätehakkuut ajoissa
Monesti ajatellaan, että metsä se vaan kasvaa, mutta jossain vaiheessahan se kasvukin alkaa hiipua tai alkaa lahoaminen. Metsäpalvelupäällikkömme Jarmo Tuovinen käytti blogissaan esimerkkinä eteläsuomalaista tuoreen kankaan kuusikkoa, joka on mahdollista hyvällä hoidolla kasvattaa hakkuukypsäksi noin 60 vuodessa. Jos taas kuusikkoa kasvatetaan 90-vuotiaaksi, niin tuotosta menetetään noin 35 prosenttia kiertoajan aikana.
2. Uudistamisessa nopeus ratkaisee
Normaalisti maanmuokkaus ja taimien istuttaminen tehdään keskimäärin noin 1,5 vuotta päätehakkuun jälkeen. Jos kuitenkin viivytellään vaikka viisi vuotta niin Jarmo Tuovinen on laskenut, että se vie tuloista 18 % kiertoajan aikana (4%:n korkokannalla) eli kannattaa pyrkiä istuttamaan metsä mahdollisimman nopeasti. Etenkin rehevillä mailla viivyttelijä saa riesaksi myös heinät ja vatukon.
3. Taimikonhoidon tekeminen ajoissa
Taimikon hoitamien ajoissa nostaa tutkijoiden mukaan kiertoajan kokonaiskannattavuutta 38 prosenttia. Menot voi vielä vähentää verotuksessa ja taimikonhoitoon on tietyin edellytyksin mahdollista saada Kemera-tukea valtiolta.
4. Veroilmoituksen teko järkevästi
Kun neuvoin metsänomistajia aikoinaan Kuopion metsäpalvelupisteellä, niin kuulin monesti metsänomistajien sanovan, etteivät he mitään menoja viitsi laittaa metsäveroilmoitukseen, kun ei ole tulojakaan. He eivät tienneet, että tappion voi saada hyödynnettyä vähennyksenä pääomatuloista tai sitten ansiotulon veron määrästä. Oikaisimme sitten monen metsänomistajan veroilmoitusta takautuvasti ja tein monta metsänomistajaa onnelliseksi! Tänä vuonna voi oikaista vielä vuosien 2006 - 2011 veroilmoituksia. Suosittelen lukemaan vinkkejä täältä nettisivuiltamme tai katselemaan vero-webinaarimme.
5. Puukaupparahojen sijoittaminen
Monet siirtävät puukauppapäätöstä, koska ei ole rahan tarvetta. Ei ajatella, että puukaupparahat voisivat tuottaa enemmän jossain muualla. Tähän tarpeeseen meillä on tarjota Tähtitili, jolle on saatavissa varma 5 prosentin vuosituotto. Esimerkiksi jos sinulla on 70-vuotiasta eteläsuomalaista kuusikkoa 5 hehtaaria, niin voisit ansaita joka vuosi 2.377 euroa enemmän, kun siirtäisit puukaupparahat Tähtitilille. Katso tuottolaskelma.
6. Sukupolvenvaihdos ajoissa ja järkevästi
Metsäomaisuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle keskimäärin noin 55 vuoden iässä yleensä perintönä eli mahdollisuus hyödyntää lahjoitusta tai sukulaisten välistä kauppaa metsävähennyksineen menetetään. Monesti kymmenien tuhansien eurojen arvosta sukuvarallisuutta hukataan huonolla ennakkosuunnittelulla. Lue lisää metsätilan sukupolven vaihdoksesta.
7. Vapaaehtoisesta suojelusta korvauksia
Jos metsästäsi löytyy arvokkaita elinympäristöjä, jotka muutenkin ovat rauhoitettuja ja ovat sinulle erityisiä paikkoja, niin voit saada niiden suojelusta korvausta. Voit suojella metsäsi määräaikaisesti vähintään 10 vuoden ajan, jonka jälkeen päätät itse kohteen jatkokäytöstä. Tai voit tehdä sopimuksen yksityisestä suojelualueesta, jolloin alue säilyy omassa omistuksessasi. Tai halutessasi voit myydä metsäkohteesi valtiolle pysyvään suojeluun. Myös kohteen hoidosta voi saada valtiolta korvausta. Lue lisää vapaaehtoisesta suojelusta.
Aika on rahaa.
Merja Simonen



Jaa Twitterissä
Lähetä sähköpostilla