StoraEnso

Ohto Nuottamo

Ohto Nuottamo

Yli 30-vuotisen urani aikana ensin Enso-Gutzeitissa ja nyt Stora Ensossa olen saanut myydä kaikkia valmistamiamme tuotteita sahatavarasta ja sellusta papereihin ja kartonkeihin. Tästä ajasta 19 vuotta vierähti Iberian niemimaalla, jossa 1980-luvun alussa olin perustamassa Enson myyntiyhtiöt ensin Madridiin ja sittemmin Barcelonaan ja Lissaboniin. Vuodesta 2002 toimin Stora Enson kotelokartonkipuolen vetäjänä kuuden vuoden ajan ja tätä nykyä matkasaarnaajana uusiutuvan pakkausmateriaalin puolestapuhujana.

Uusimmat kirjoitukset
Origami - japanilaista paperitaidetta sellusta

Origami - japanilaista paperitaidetta sellusta

16.3.2012

Origamitaiteilija Paul Jacskon löytää jatkuvasti uusia ulottuvuuksia paperista. Nyt hän on löytänyt suomalaisen sellun raaka-aineeksi origameilleen. Hän tekee myös paperimusiikkia. Mitä ihmettä on paperimusiikki?

Ohto Nuottamo

Senior Packaging Adviser
Stora Enso Oyj
Uusiutuva rakentaminen ja  pakkaaminen

Uusiutuva rakentaminen ja pakkaaminen

2.2.2012

Stora Enso muutti liiketoiminta-alueittensa nimet kertomaan osuvammin sen, mihin puut päätyvät, mitä tuotteilla tehdään. On rakentamista puutuotteiden sijaan, painamista ja kirjoittamista papereiden sijaan, biomateriaaleja sekä uusiutuvaa pakkaamista.

Ohto Nuottamo

Senior Packaging Adviser
Stora Enso Oyj
Oi kuusipuu

Oi kuusipuu

22.12.2011

Mihin puut päätyvät? Kertomus joulukuusista.

Ohto Nuottamo

Senior Packaging Adviser
Stora Enso Oyj
Minne puut päätyvät?

Minne puut päätyvät?

15.12.2011

Tästä alkaa sarja tarinoita suomalaisten puiden matkasta maailmalla; kertomuksia siitä, mitä kuluttajan tarpeita ne tyydyttävät eri muodoissaan. Ensimmäinen tarinani tuo terveiset Konjakin viini- ja viinamessuilta ja kertoo auringon voimalla tuotetuista ylellisistä juomapakkauksista.

Ohto Nuottamo

Senior Packaging Adviser
Stora Enso Oyj
Kirjoittajat
Juha Hanni
Juha Hanni

Markkinointiesimies
Stora Enso Metsä

17 artikkelia
Jouni Marttila
Jouni Marttila

Hankintaesimies
Stora Enso Metsä

11 artikkelia
Kirsi Perälä
Kirsi Perälä

Stora Enso Metsän tukema maajoukkuehiihtäjä

8 artikkelia
Katja Turunen
Katja Turunen

Markkinointiesimies
Helsingin Metsäpalvelupiste

7 artikkelia
Jarmo Tuovinen
Jarmo Tuovinen

Metsäpalvelupäällikkö
Stora Enso Metsä

4 artikkelia
Ohto Nuottamo
Ohto Nuottamo

Senior Packaging Adviser
Stora Enso Oyj

4 artikkelia
Merja Simonen
Merja Simonen

Markkinointipäällikkö
Stora Enso Metsä

4 artikkelia
Esa Ojala
Esa Ojala

Ostojohtaja
Stora Enso Metsä

3 artikkelia
Mikko Utunen
Mikko Utunen

Markkinointipäällikkö
Stora Enso Metsä

3 artikkelia
Kari Varis
Kari Varis

Stora Enso Metsän tukema B-maajoukkuehiihtäjä

2 artikkelia
Pekka Kallio-Mannila
Pekka Kallio-Mannila

Yritysvastuupäällikkö
Stora Enso Metsä

2 artikkelia
Kari Tuomela
Kari Tuomela

Metsäenergiapäällikkö
Stora Enso Metsä

2 artikkelia
Raimo Summanen
Raimo Summanen

Ostopäällikkö
Stora Enso Metsä

2 artikkelia
Seppo Niiniaho
Seppo Niiniaho

Lakimies
Stora Enso Metsä

1 artikkelia
Kimmo Verta
Kimmo Verta

Markkinointiesimies
Etelä-Suomen hankinta-alue

1 artikkelia