Laatu rakentaa luottamusta – myös metsänhoidossa
Uudistusalalle rivakasti nousevaa täystiheää taimikkoa on ilo esitellä naapureille; varsinkin jos taimikko sattuu olemaan omalla maalla. Hyvä uudistamistulos saavutetaan oikeilla menetelmillä ja laadukkaalla työllä yhteistyössä luonnon kanssa.

Metsän arvo paranee, kun taimikosta huolehditaan myös uudistamisen jälkeen. Taimikonhoidossa varmistetaan, että parhaat taimet saavat tilaa kasvaa ja kehittyä tulevaisuuden arvopuiksi. Hoidetut taimikot ovat isännän ylpeys ja tae tulevaisuuden hyvistä hakkuutuloista.
Hyvä työnjälki takaa uudistamisen
Stora Enson metsänhoitopalveluissa työn tuloksiin kiinnitetään erityistä huomiota. "Uudistamis- ja taimikonhoitotöitä tekeviltä odotetaan laatua, joka täyttää Hyvän metsänhoidon suositukset. Lisäksi töiden toteuttajilta vaaditaan oman työn jäljen jatkuvaa seuraamista", korostaa metsäpalvelupäällikkö Jarmo Tuovinen Stora Ensosta.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on ulkopuolisena arvioijana tehnyt laadunvalvontaa Stora Enson työmailla jo yli kymmenen vuoden ajan. Tulokset osoittavat, että metsänomistaja voi luottaa metsänhoitopalveluiden laatuun. .
Muista taimikonhoito
Taimikonhoidon tarkastuksissa Tapio arvioi muun muassa kasvatettavien puiden valintaa ja tiheyttä. Raivaustöitä tekevät ammattitaitoiset metsurit, mikä näkyy työn jäljessä. Kasvatussuositusten noudattaminen ja tasainen työjälki ovat metsänhoitopalvelun paras käyntikortti.
Taimikonhoidon ajoituksissa on kehitettävää. Tarkastusten mukaan toteutettavaksi tulee paljon taimikonhoitokohteita, erityisesti kuusen taimikoita, joissa hoitotyö olisi ollut edullisempaa tehdä jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Tällöin sahaustyö olisi edullisempaa. Taimikonhoitoa ei siis kannata turhaan viivyttää – suunnittelu- ja hoitopalvelua on kyllä tarjolla.
Kalle Vanhatalo
Metsän- ja luonnonhoidon laadun asiantuntija,
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Kuvateksti:
Tapion tarkastaja Ilppo Greis mittaamassa taimikonhoitotyön laatua
Yhteystiedot
Kuinka voimme olla avuksi? Metsäasiantuntijamme palvelevat sinua metsäsi sijaintipaikkakunnan mukaan. Lisäksi voit aina kääntyä minkä tahansa metsäpalvelupisteemme puoleen.
Lisää uutisartikkeleita
Löydät kaikki aiemmin julkaistut artikkelimme uutisarkistosta.
Lisää blogeja
Blogiarkistosta löydät muitakin mielenkiintoisia kaiverruksia. Lue ja keskustele aiheesta!



Jaa Twitterissä
Lähetä sähköpostilla